19.01.2011

Minun Cult Design -somisteet

Kuten arvata saattaa, että kun on itse omassa liikkeessään myynyt Cult Designin keramiikkaa, löytyy sitä myös kotini somisteina. Kaikki ei tosin ole esillä aina, mutta aina silloin tällöin jotain pääsee esille ja joku menee takaisin kaappiin.
Yläkerran työhuoneessa on Kub 9-sarjan Sudenkorento-tuikkusomisteita.

Cult Designin valikoimaan kuuluu erikokoisia alustoja, joita saa tammen värisenä, tummaksi petsattuna tammena ja valkoisena. Alustoja olen käyttänyt sitten vaikka mihin tarkoitukseen milloinkin; tässä kynttilän alusena yläkerran aulan pöydällä.
Eniten Cult Design-tuotteita on meidän makuuhuoneessamme. 
Ikiruusut kukoistavat korkeassa raidallisessa Vinca-maljakossa
Seinähyllyllä mustia ja musta-valkoisia Kub9-tuikkuja.
Makuuhuoneen lasikaapissa Cult Designeja on joka hyllyllä.
10×10 Vinca-ruukkuja tummaksi petsatuilla puualustoilla, kuosi sama kuin em. ruusujen maljakossa.
Valkoinen 10×10 maljakko ja Change-tuikkuastia. Musta-valkoiset keraamiset pallot eivät ole Cult Designin vaan Tampereen Säästötexin tavaraa.
Kaapissa on myös rivissään lintutuikut ja pari sileää valkoista Kub12-tuikkua.
Alimmaisella hyllyllä on kaksi 10×10 valkoista purkkia valkoisilla alustoilla.
Gracilis-sarjaa oli useina eri väreinä ja tässä minun musta-valkoiset Gracilis-sarjan purkit.
10×10 ja 12×12 koossa.
Purkkeja voi koota erivärisiä yhteen erikokoisille alustoille.
Yhden tuikun Change-alustalla on Enkeli-kehys, jossa toisella puolella on…
….vähän eri kuvioinen enkeli ja kun….
…haluaa vaihtelua, voi enkelin laittaa kaappiin ja ottaa esille mansetit, joita minulla onkin…
…aika kattava valikoima ;)
Manseteilla Change muuntuu aina eri näköiseksi!
Tässä valkoisilla raitamanseteilla ja Tampereen Säästötexistä ostetuilla keraamisilla pikkupalloilla.
Keittiössä Cult Designia löytyy myös monessa muodossa. 
Tässä uusin joulunaikainen hankintani; hopeiset Change-sarjalle tehdyt tuikkukehykset.
Kehyksen kahdella sivulla on jouluinen olkipukki ja kahdella sivulla pilkkuja.
Change muuntuu…
Leivinuunin päällä on asetelma, jossa on kapea maljakko ja kaksi erikorkuista valkoisen Barock-sarjan
purkkia (…ja pölyä tummien alustojen päällä…don`t mind…)
Bestå-lipaston päällä on pari Barock-kynttilänjalkaa, jotka olivat alunperin ruskeita, mutta olen ne spray-maalannut hopean värisiksi.
Liesituulettimen päällä on Kub-sarjan mausteastioita; öljykastikepullo, aromisuolapurkki ja pienet suola ja pippuri-astiat.
Kahvi, kaakao ja suola ovat Box-sarjan purkeissa, tummalla alustalla ja vaaleilla tammikansilla.
Kahvipöydän setti, jossa mukana Cracilis-sarjan Kub9-tuikku.
Tiskipöydällä Kub-sarjan tiskiainepullo ja kuvioitu pikkukulho.
Pikkukulhoja on pienempiäkin ja eri värisiä.
Gracilis-sarjan maljakko, johon voi myös laittaa noita tammikansia, joita näitte edellä kahvi/kaakao/suola -purkeissa.
Ruskeaa ja valkoista Barock-sarjaa.
Siinäpä ne, olipa niitä aikas monen kuvan verran :)
Cult Designille tulee joka vuosia uusia erilaisia tuotteita. 
Uutuuksia näkee heidän selailtavassa kuvastossaan, joka löytyy täältä.
Tunnetteko ennestään Cult Design-sarjaa ja joko kotonanne mahdollisesti löytyy sarjan tuotteita?

22 Responses to “Minun Cult Design -somisteet”

  1. Outi sanoo:

    Nää on niin mahtavia. I <3 Cult Desing.
    Vasta löytyy pari tuotetta, kun täältä ne alunperin bongasin, mutta varmasti tulee hankittua lisää.

  2. Anonymous sanoo:

    Hei,
    olen jo pitkään etsiskellyt keittiööni tiskiainepulloa, sillä joskus aiemmin ostamani pullon korkki falskaa tiskiainetta aina korkin juuresta. Pulloa pitäisi olla päivittäin puhdistamassa, eikä ole oikein käytännöllinen vaikka, muuten kivan näköinen olisikin.

    Käykö tuossa Kub-sarjan tiskiainepullossa näin, vai tuleeko tiskiainetta ulos pelkästään sille tarkoitetusta reiästä? Tiedätkö minkä hintainen kyseinen pullo on ja mistähän niitä täällä Rovaniemen korkeudella parhaiten löytäis..?

    miriam

  3. sirkkis sanoo:

    Voi ihana esittely ja ihastuin Gracilis sarjaan, jotenki nuo pitsiset kuviot olivat suloisia. Erityisesti se musta-valkoinen. Siis täytyy hankkia sellainen itsellenikin.

  4. Soile sanoo:

    Outi: Oi; ne uutuudetkin oli tosi kivoja, käypäs kurkkaamassa siellä kuvastoja.

    Miriam: Tuo on kyllä ihan hyvin toiminut.
    Täältä verkkokaupasta niitä voi tilata 22,05 euron hintaan:
    http://www.decodeco.fi/sisustus/product_info.php?products_id=704
    Olivat nyt kyllä tilapäisesti loppuneet, mutta lisää tulee ja maaliskuun loppuun asti sieltä saa -15 % alennustakin kun laittaa tilaukseen koodin
    ALLYOUNEEDISWHITE
    Täältä löytyy myös em. koodin mukaisen blogin kilpailu, jossa voi voittaa lahjakortin ao. kauppaan, käypäs vilaseen:
    http://allyouneediswhite.blogspot.com/2011/01/jotain-kivaa-lukijoilleni.html

  5. Soile sanoo:

    Sirkkis: Se onkin tosi nätti sarja ja ainakin valkoisena sitä näytti tuolla DECODECO verkkokaupassa olevan. En tiedä sitten onko enää musta-valkoisena….

  6. Heli sanoo:

    Tosi nättejä somisteita :)

  7. Soile sanoo:

    Heli: Kiitti ja monet aika käytännöllisiäkin;)

  8. Minni sanoo:

    Nää on mulle ihan uus tuttavuus. En muista, et olisin missään törmännyt tai en vaan ole huomannut…

    Käteviä muunneltavuuden takia. Ja kauniitakin. Minun makuuni ehkä vähän liian ”moderneja”.

  9. Soile sanoo:

    Minni: Oulussa myy se pikkuinen sisustusliike Colore ja eihän nuo kaikki niin moderneja ole, mutta osa on tosiaan:)

  10. Anonymous sanoo:

    Kyllä nämä koukuttavat…ihastuin varsinkin tuohon mustaan barockiin…natsaa hyvin miun koristetyynyjen kanssa yhteen..

    kaksi valkoista kuutioruukkua ostin paikallisesta kangas-ja sisustusliikkeestä ;)

    :) Kirsi

  11. Iitukka sanoo:

    Oho, ompas sulla culttia. =)

    Mulle myös,tämä on aivan uusi tuttavuus. En ole aiemmin törmännyt,ja mulla kun on aika vähän (jotain jäätelörasioita) noita mitään säilytykseen tarkoitettuja juttuja.
    Nämä näyttää sellaisilta, ajattomilta. kestääkös tämä konepesua miten tällänen sarja, varsinkin noi jossa on kuvioita.
    Tiskiainen pullo, ja sitten tuo maito,sokeri juttu kiinnosti myös, lisäksi tuo box sarja miellyttää silmää.

    Jälleen tähän voi todeta, sulla on niin silmää kaikelle kauniille :)

  12. Hanna.A sanoo:

    Kiitos tästä postauksesta! Ihanan paljon kuvia ja kyllähän nuo kauniita ovat. Mulle siis ovat uusia tuttavuuksia, mutta varmasti hankin niitä. Varsinkin noi keittiön kaikki jutskat on niin ihania, kulmikkaita ja käytännöllisiä :-)

    PS: Juu, kuva-kekkerit ilman muuta ;-)

  13. Heli sanoo:

    Oi miten monipuolinen sarja!! Oikein kiva tuollainen juttu mitä voi aina muutella pienillä lisähankinnoilla, oikein fiksu keksintö!!

    Ihana kuva tuo missä on vinot pinot mansetteja. =) Minusta suloisimpia olivat noi missä on kirjoitusta ja kukkasia.

  14. Soile sanoo:

    Kirsi: Barock-sarja onkin upea! Olisipa nuo minunkin ruskeat mustia! Pitäisiköhän alkaa spraymaalia taas suhuttelemaan;)

    Iitukka: Kyllä niiden pitäis kestää konepesu, näin meille silloin toimittajan edustaja sanoi.

    HannaA: Keittiöjutut onkin tosi kivoja kun on samaa sarjaa moneen tarkoitukseen:)

    Heli: Näillä kyllä saa edullisesti vaihtelua aikaan; uudet mansetit vaan ja taas on uusi tyyli:)

  15. Helga sanoo:

    Nythän mää vasta tajusin, että mullahan on yksi Cult Designin juttu! Ruskea Barock ”maljakko”, vai mikä se nyt on. Postauksen luettuani, nostin maljakon ja pohjassa luki CultDesign. Ja Colorestahan minä sen aikanaan olen ostanut.

  16. Tärähtänyt sanoo:

    Ihania Cult Designin tavaroita sinulla on! Kiitokset muutenkin todella kivasta ja inspiroivasta blogista :)

    Juuri tänään hain postista omat ensimmäiset Cultin tuotteet, saippua- ja tiskiaine-pullot, joista olin pidempään haaveillut. Pullot ovat tosi kivat :) Tuskin jäävät ainoiksi… Cirkas.fi nettikaupassa olivat alessa, vink vink.

    t. pidempään taustalla seuraillut :)

  17. Soile sanoo:

    Tärähtänyt: Kiitos kivasta kommentistasi ja hyvästä nettikauppavinkistä:)

  18. Anonymous sanoo:

    Huh, kova homma pyyhkiä pölyt noista kaikista :D kysyisin tuosta maitopurkista, että laitetaanko maito suoraan siihen vai onko tarkoitettu että koko purkki laitetaan sinne ja se pysyy siellä vaikka kaataisikin lasiin?

  19. Soile sanoo:

    Anonyymi: Heh; ei ne onneksi kaikki ole yhtäaikaa esillä;) Se MAITO-kannu on pieni noin 20 cm korkea ja kapea, enempi niinkuin kahvipöytään sopiva, maitopurkki on isompi.

  20. Anonymous sanoo:

    Olipa kiva kuulla ettei tiskiainepullon korkki falskaa! Täytyy itsekkin sit hankkia tuollainen :)

    Mistä olet muuten tuon makuuhuoneen tekstitarran hankkinut? Ihana!

  21. Anonymous sanoo:

    Oi että upea tuo ensimmäinen enkeli…tykkään kuten kaikesta muustakin :D merjakoo

  22. Soile sanoo:

    Anonyymi: Tarra on Tarravimmalta, siellä on tosi monipuolinen valikoima ja voi itsekin suunnitella omalla tekstillään tarran.
    Täältä löytyy heidän kotisivut:
    http://www.tarravimma.fi

    Merjakoo: Noita enkeleitä menikin silloin joulun aikaan tosi paljon:)