01.02.2011

Huonekalujen pintakäsittelyä oppimassa

Viime viikonloppuna meillä oli koulussa mahdollisuus myös uudistaa maalipinnalla joku oma pieni huonekalu.
Minulla ei mitään sellaista tuolia tai muuta vastaavaa ollut maalia vailla, joten päätin ottaa mukaan korkeat tummanruskeat puukynttilänjalat ja muuttaa niiden väriä enemmän meidän nykyiseen sisustukseen sopivaksi.
Tarkoitus oli maalata ne mustaksi….mutta tarinat eivät aina pääty niinkuin kuvittelee ;)
Ensiksi ne hiottiin 180 karkeuden hiekkapaperilla.
Hionta suoritettu!
Hionnan jälkeen pääsin kokeilemaan oivaa apuvälinettä, maaliruiskua!
Pohjamaalia suihkautettiin viiden minuutin välein pari kerrosta.
Odotettiin viisi tuntia, jonka jälkeen kevyt välihionta 240 karkealla hiekkapaperilla.
Pintamaalaus mustalla. Mitä; eihän tuo ole selvästikään musta!
Pinta on kyllä upean kiiltävä ja tasainen, hyvä minä :)
Maalikaupan myyjätär oli sekoittanut maalin väärän pohjaan, joten kun avasin purkin olikin se harmaata.
Opettajamme kehoitti minua kuitenkiin laittamaan eka kerros tällä harmaalla ja voin sitten lisätä mustan kerroksen seuraavilla lähiopetuspäivillä.
Sopiihan tuo meidän sisustukseen kyllä harmaanakin, joten täytyy miettiä tuleeko niistä sittenkään vielä mustat…..
Saimme kokeilla erilaisia puunkäsittelylaitteita puuosaston luokassa.
Tehtiin liimapuulevylle hiontaa erilaisilla hiontapaperikarkeuksilla (80, 120, 180 ja 240) ja vertailtiin puun pinnan karkeutta hionnan jälkeen. 
Liimapuulevylle tehtiin myös koloja, joita pakkeloitiin ja roiskaistiin vähän liimaakin ”vahingossa” puun pinnalle. Tämän jälkeen käsiteltiin pinnat OsmoColorilla ja nähtiin kuinka peitetyt kolot ja liimajäljet jäivät puusta Osmo-käsittelyn jälkeen näkyviin.
Lakan poistoa kokeiltiin monella eri tavalla; Terhi poisti lakkaa tammiselta tv-tasolta Siklillä ja Lineaarihiomakoneella.
Mervin baarijakkaran lakat raaputeltiin Kuumailman avulla.
Ying sai valtavan tasohiomakoneen avulla pienen hyllykön levyt nopeasti hiotuksi :)
Puuosastolla ihailimme myös oppilaiden töitä, joista tässä muutama näyte:
Keskeneräinen pähkinäpuulipasto ja
Haapalastusta tehtyjä puurasioita kaunein koristein.
Taas oppi paljon uutta hyödyllistä tietoa. 
Tämäkin hyvä vinkki; pyörittele uusi käyttämätön pensseli ensin hiekkapaperin päälle, näin irtokarvat jäävät hiekkapaperiin eikä sinne käsiteltävään kohteeseen :)
Kyllä Opiskelu on mukavaa!

10 Responses to “Huonekalujen pintakäsittelyä oppimassa”

  1. Anonymous sanoo:

    Hei, ja sinun opiskelu-postauksia on kiva lukea! T.aNNEh

  2. Anne sanoo:

    Hei Soile

    Tuo harmaa värikin näyttää kyllä ihan kivalta ja sopii mielestäni teille;)

    Anne

  3. Soile sanoo:

    AnneH: Onpa tosi kiva kuulla, että nekin kiinnostavat. On niin mukava itsellekkin jättää niistä muistoja tänne blogiin:)

    Anne: No niin minäkin vähän ajattelin ja saattaa olla, että ne jääkin harmaiksi:)

  4. Esmeralda sanoo:

    No mutta sepä oli onnekas vahinko! Näyttää oikein hyvälle harmaana. :)

  5. Soile sanoo:

    Esmeralda: Pitempään kynttilänjalkaa katseltuani olen samaa mieltä;) Ehkä se on parempikin harmaana!

  6. eanna sanoo:

    Ihan kuin omaa koulupäiväkirjaansa lukisi ; ) Meillä oli vain vähän laaja-alaisemmin, itselleni pintakäsittelin pienen pöydän sekä lasten pikkutuolin.

  7. Marita sanoo:

    Aion maalata olkkarin arkkupöydän valkoiseksi ja tästä postauksesta sain lisäintoa! Mitä luulet, kannattaako sitä hioa ensin? Olin ajatellut vetää vain päälle pohjamaalit ja sitten 2-3 kerrosta pintamaalia.

  8. Soile sanoo:

    Eanna: Meilläkin on sitten verkkokursseja, joissa joudutaan tai saadaan tutustua asioihin tarkemmin ja tehtäviä oli kovasti:)

    Marita: Aina kannattaa vähän hioa pintaa rikki, niin pysyy maali paremmin:) Hyvät suunnitelmat muuten eli pohjamaalia ensin ja tosiaan 2-3 kertaa pintamaalia.

  9. Hanna sanoo:

    Vitsi olisi niin kiva kokeilla tota ruiskumaalausta. Onko se tosiaan noin pieni vekoitin, olen ajatellut sen olevan jättikokoinen :) Vaatekaapin maalaaminen ruiskulla olisi varmaan tosi suositeltavaa ja hermoja säästävää :)

  10. Soile sanoo:

    Hanna: Sillä sai kyllä upean tasaisen pinnan aikaan. Minäkin ostin kesällä Lidlistä sellaisen tuon tyyppisen maaliruiskun ja täytyy kyllä kesällä kokeilla sitä johonkin. Olis vaan vielä tuollainen mahtava maalaushuone kuin koulussa:)