19.01.2012

Sisustuslehtiä verkossa

Kuten arvata saattaa; olen innokas sisustuslehtien selaaja. Tällä hetkellä minulle tulee kotiin Koti ja Keittiö, Divaani ja Talo & Koti. Tilailen yleensä sellaisia lyhyitä tarjousjaksoja, joista saa samalla jotain kivoja tilaajalahjoja ;) Tänäänkin posti toi Divaanin tilauslahjana pienen liitutaulun ;)

Lehdet ovat kuitenkin aika kalliita, joten olisi kiva selailla sisustuslehtiä myös ilmaiseksi. Innostuin eilen etsimään vapaasti selattavia sisustukseen liittyviä verkkolehtiä ja löysinkin ainakin kolme mielenkiintoista. Esittelen ne teillekin, niin pääsette selailemaan.

Paras löytö oli Lonymag. Sitä voit selailla täällä. Ensimmäiseksi tulee uusin julkaisu, mutta näpäyttämällä sanaa ARCHIVE, voit myös selailla aikaisemmin ilmestyneitä numeroita.

Pari seuraavaa sisälsi vähän muotiinkin liittyviä aiheita.  Ruemagjosta samoin kuin edellä, ensimmäiseksi näytölle ilmestyy uusin julkaisu selattavaksi. Näpäyttämällä välilehteä PAST ISSUES pääset selailemaan vanhempia julkaisuja.

Kolmantena vielä lehti nimeltä Matchbook. Samoin täällä voi selata myös vanhempia lehtiä näpäyttämällä sanaa ARCHIVE.

Mukavia lukuhetkiä!

Olisiko teillä vinkkejä tällaisista verkossa luettavista sisustuslehdistä; ottaisin niitä mielelläni vastaan.


20 Responses to “Sisustuslehtiä verkossa”

  1. Anonymous sanoo:

    Itselläni ei valitettavasti ole suositella mitään verkkosisustuslehtiä. Olen myös harrastanut tuota lehtien tilaamista pienissä jaksoissa.Nyt minulle ei enää tule mitään lehteä, sillä olen todennut,että samoja juttuja on blogit täynnä. Siispä haen sisustusideoita bloggailemalla ja se on vielä ilmaista!

    Eihän se tietenkään voita sitä tunnetta kun postilaatikossa on uunituore avaamaton sisustuslehti :) Mutta usein näissä lehdissä on hyvin vähän luettavaa. Varmasti tulen tilaamaan lehtiä tulevaisuudessa kun hyvä tarjous tulee hyvästä lehdestä, tai ainakin ostamaan irtonumeron silloin tällöin!

    Noista sinun tilaamistasi lehdistä tykkään Koti & Keittiö -lehdestä. Divaanin ja Talo & Koti lehden olen myös joskus erehtynyt tilaamaan, mutta niillä ei kyllä ollut mitään annettavaa minulle :) Tietysti lehdetkin sisältöineen muuttuvat, joskus voisi taas irtonumeron hankkia, josko lehdissä olisi enemmän asiaa nyt!

    Melkeimpä parhaimmat sisustuslehdet meille ammattilaisille ovatkin ne ammattilaisille tarkoitetut lehdet, jotka antavat tietoa uusista trendeistä ja keksinnöistä, ja muutenkin syvempää tietoa.

    • Soile sanoo:

      Niin; kyllähän ne aidot lehdet on aina aitoja:) Olen kyllä huomannut saman, että aika nopeasti ne on selattu:)

  2. Annukka sanoo:

    Tosi kiva vinkki. Täytyypä pistää linkit tallteen.

    • Soile sanoo:

      Mulla eilen vierähti pitkä tovi niitä selaillessa ja tänään homma jatkuu:)

  3. Inanaa sanoo:

    Kiitos näistä, menivät heti kirjanmerkkeihin. :)

  4. Annukka sanoo:

    Tässä ainoa, jonka minä tiedän
    http://www.asuntoinfo.net/virtuaalilehti.iw3

    Jotenkin nuo paperiversiot ovat enempi minun juttuni.

    • Soile sanoo:

      Onhan ne paperiversiot tietysti parempia, mutta paremman puutteessa menee nämäkin;)

  5. MamaE sanoo:

    hei! kiva löytö! mutta kyllä lehden selailu päihittää nettilehden mennen tullen! ainakin omalla kohdalla lehtien sivujen kääntely ja kauniiden kuvien katsominen paperilta toimii paljon paremmin! mutta kuten sanoit, lehdet on kalliita, ja tällä tavoin voi niiden lisäksi nauttia kauniista sisustuskuvista ja ideoista! kiitos!

    • Soile sanoo:

      Joo, ei nämä oikeille lehdille vertoja vedä, mutta silloin tällöin voi iloa saada näistäkin ja vinkkejä:)

  6. Ihania!!! Kiitos hurjasti vinkeistä, olen kanssa aivan sisustuslehtihullu, näissä nettilehdissä suurena plussana on se että ovat vielä ilmaisia :)

    • Soile sanoo:

      Niin; näitä saa katsella ihan ilman euroja, joten ainakin mulla tulevat kyllä kovaan käyttöön:)

  7. Voi ei, olen jo kauan ollut koukussa paperisiin sisustuslehtiin, sitten koukutuin blogimaailmaan ja nyt näyttää pahalta, että aikaani tulen jatkossa viettämään myös näitä nettilehtiä selaillen. :) Kiitos paljon vinkeistä, en itse edes ole hoksannut tämmöisiä etsiä!

    • Soile sanoo:

      Kyllähän täällä netissä tulee jo vähän liikaa roikuttua, joten ei ehkä ole hyvä löytää tällaisia ihanuuksia;)

  8. Malia sanoo:

    Sweet Paul on ihana ja kaunis nettilehti, siinä on eniten ruoka- ja askartelujuttuja, mutta ah, se on niin kaunis visuaalisesti.

  9. Moi Soile
    Käyn nuo heti tsekkaamassa. Mulla on sellainen tapa että revin aina mielenkiintoisen sivun mun omaan Vinkkimappiin. Kun sen välilä selaa saa upeita vinkkeja jaideoita . Ne pysyy vuodesta toiseen.. Mutta voinhan aina avata vinkkikansion työpöydälle ja klikata näistä nettilehditä sinne kivoja sivuja :)

    • Soile sanoo:

      Nimenomaan; voit tehdä vinkkikansion tietokoneellesi kopioimalla leikepöydän kautta kuvia näistä lehdistä sinne.

  10. Terhi sanoo:

    Käypä kurkkaamassa Est magazine. Lehtiä on ilmestynyt kolme ja uusin on tulossa 31.päivä. http://www.estemag.com/
    Tämä on parhaita mitä itse olen blogimaailmasta löytänyt. Klikkaan itseni sinun lukijaksesi, löysin kivoja juttuja täältä.

    • Soile sanoo:

      Kiitti paljon vinkistä, minäpäs lähden hetimiten tutustumaan:) Kiva kun tulit blogini lukijaksi, olet lämpimästi tervetullut juttujeni pariin:)