11.01.2013

Musta-valkoinen arki

Joulu tuli riisuttua Loppiaisena ja jälleen on palattu siihen tuttuun, turvalliseen musta-valkoiseen arkeen. Näihin kahteen väriin ei tunnu kyllästymistä tulevan ollenkaan. Sisustustyynyt sohvalla ja divaanilla muuttuivat puna-valkoisista musta-valkoisiksi ja……

tulipa tehtyä uusi sisustushankintakin pitkästä aikaa! Ostin uudet musta-valkoiset torkkupeitot divaanille ja sohvalle. Peitot löytyi Tampereen Säästötexistä; 19.95 euroa/kpl.

Joulukukka-asetelman punaiset Amaryllikset…..

…siirtyivät pikkuisiin juomalaseihin keittiön ruokapöydälle jatkamaan vielä pari päivää elämäänsä:)

Yksi ”kausivalo” sai vielä jäädä pimeyttä valaisemaan eli valkoinen maisemakynttelikkö. Se ei minusta ole liian jouluinen.

Viettelen täällä perjantai-vapaapäivää. Teen nimittäin nämä vuoden kolme ensimmäistä kuukautta nelipäiväistä viikkoa eli 12 seuraavaa perjantaita kuluu vapaapäivän merkeissä. Se voi olla vaikka hyvä blogin päivityspäivä;) Pieni lepohetki divaanilla uuden Glorian Koti -lehden ja parin karvaisen kaverin kera.

Ei paljon tarvitse torkkupeittoa kun on kaksi mukavan lämpöistä lämpöpatteria jalkojen päällä:)

Niin ja se piti vielä sanoman, että olen niin iloinen kun käytte näitä sepustuksiani katselemassa, vaikka tämä postaustahti nyt onkin kovasti harventunut. Joulun aikana rikkoutui jo 1000 lukijan raja ja Facebookissakin tykkääjiä on jo kohta 2000! Kiitän ja kumarran nöyränä mielenkiinnostanne juttujani kohtaan.


23 Responses to “Musta-valkoinen arki”

  1. Erika sanoo:

    Voi vitsit, miten suloinen toi viimeinen kuva! <3 Toivoisin, että itselläkin olisi täällä karvakuono lämmittämässä kylmiä jalkojani..

    Niin, sitä piti vielä sanoa, että on muuten ihana idea laittaa amaryllikset laseihin! Piristää kivasti. :)

    • Soile sanoo:

      Siinä on kyllä maailman ihanimmat lämpöpatterit <3 Amaryllis-idea onkin kopsattu täältä blogimaailmasta;)

  2. Johanna sanoo:

    Teeppäs postaus karvakaksikon kuulumisista, olisi mukava lueskella.

  3. Annukka sanoo:

    Mukavan raikkaalta näyttää. Itsellä olis sama joulunhävitysoperaatio edessä. Kumma miten äkkiä sitä heti joulun jälkeen kyllästyykin kaikkeen jouluun viittaavaan. Tai siis onhan nyt jo loppiaisestakin aikaa, joten kai tässä täytyy vaan kääriä hihat.

    Mukavaa viikonloppua :)

    • Soile sanoo:

      Se on kyllä totta, että joulujuttuihin kyllä kyllästyy aika nopsasti eli onneksi se humu kestää vain reilun kuukauden;)
      Mukavaa viikonloppua myös sinulle:)

  4. Anonymous sanoo:

    Milloin te rakennatte sen uuden talon? :) Anteeksi, olen ihan liian utelias, mutta jotenkin toivon että alkaisitte rakentaa ja saisimme sitten seurata projektia blogin kautta ja tietenkin sitten valmista taloa ja sen sisustusta <3
    Tuokin talo on kyllä aivan ihana, mansardikatosta olen itse lapsesta asti haaveillut..

    -Elena

    • Soile sanoo:

      Saattaa olla, että se suunnitelma on mennyt jäihin. Meillä on vielä se tontti kyllä varattuna, mutta jotenkin vaan hirvittää ryhtyä niin suureen projektiin.

  5. Marja K sanoo:

    Niin ihanan valoisalta näyttää teidän koti, ja mustavalkoinen on kyllä hyvä sisustusväri, siihen ei todellakaan kyllästy äkkiä. Meilläkin on joulukamat lähtenyt heti loppiaisen jälkeen, niitä vaan ei jaksa katsoa pidempään. Tuntuu aivan kuin olisi tehnyt isommankin siivousurakan, kun tavaraa on vähemmän. Ulkovalot taidan pitää ainakin tämän kuun loppuun, sen verran on pimeää ulkona.

    • Soile sanoo:

      Valkoinen on kyllä niin ihanan valoisa väri! Meilläkin on vielä ulkovalot ja varmaan pysyvätkin vielä pitkään;)

  6. Kaunis, kuulas, raikas kuin talvi -sellaiset tuli mieleen näistä kuvista <3
    Voi mahtavuus tuollainen perjantaivapaa!! :)

    • Soile sanoo:

      Oi kun ihania adjektiiveja, kiitos:)
      Kyllä; perjantaivapaat tuntuu kieltämättä aika luksukselta:)

  7. Sannis sanoo:

    Ihanat nuo viltit!! Miten sitä vois noita peittoja(kin) ostaa vaikka kuinka monta vaikka niitä(kin) jo kaapeista löytyy useampikin :)

    • Soile sanoo:

      Se on kyllä totta, että aina ihastelee uusia torkkupeittoja, vaikka tosiaan niitä kyllä löytyy useampi jo ennestään;)

  8. Eija sanoo:

    Ihanat lämmittimet sinulla <3 Kokemuksesta voin tietää, miten ihania ovat :D
    Meillä on kans jouluhärpäkkeet menneet takaisin laatikkoon vaatehuoneen hyllylle, ihana kun kevättä jo odotellaan.

    • Soile sanoo:

      Maailman paras torkkupeitto;) On kyllä ihanaa kun kevätaurinko on jo pilkistellyt useana päivänä; kohta se on taas kesä käsissä:)

  9. Ansku sanoo:

    Minulla on kuusi vieläkin. Tänä vuonna oli ensimmäistä kertaa puolitoistametrinen tekokuusi ja voi kun kiva kun ei ole tarvinnut kerätä neulasia lattialta. Kuusi on saanut alennusmyynneistä uusia valko/hopeisia koristeita ja niinpä se sai nyt olla Nuutin päivään asti. Mukavaa blogivuotta ja muutenkin hyvää vuotta 2013 Sinulle ja ihanille hauveleille!

    • Soile sanoo:

      Kaunis kuusi on varmaan hauskempi pitää pidempään ja varsinkin kun se on vielä tekokuusi:) Mukavaa vuotta 2013 myös sinulle:)

  10. Anonymous sanoo:

    Kivat torkkupeitot. Sinusta oli kiva kirjoitus Ikean sivuilla. Tuli ihana ahaa-elämys- hei mähän seuraan just tuota blogia!! Kerran kun etsin juttua jostain huonekalusta, niin sä olit ainoa jonka blogista aiheesta löysin. Kiva kun jaksat kirjoitella.
    Juttuvinkki: Anna meillekin jotain sisustuksen perussääntöjä – mikä käy yhteen minkäkin kanssa jne, mitä nyt olet siellä koulussa oppinut..

  11. Soile sanoo:

    Hei; siis missä Ikean sivuilla oli kirjoitus minusta? Sain kyllä muutama kuukausi sitten Ikean kansainväliseltä julkaisulta juttupyynnön ja vastasinkin heidän kysymyksiin ja otin heidän pyytämät kuvat; mutta en ole sen jälkeen kuullut asiasta mitään eli mistähän minä sen jutun löytäisin?
    Kiitti myös juttuvinkistä, mutta vähän tuo mikä minkin kanssa sopii yhteen on niin laaja käsite, että haastavaa olisi siitä postata…toisaalta siinä olisi juttua pitkäksi aikaa. Minäpä mietin juttua:)

  12. Miilu sanoo:

    Hei! Mistäs on hommattu tuo valkoinen taso missä on lasikansi? :)