27.01.2014

Lehtijuttu Pohjolan Sanomissa

Muutama lukija oli kiinnostunut lukemaan Sari Pelttari-Heikan tekemän jutun bloggaamisestani meidän paikallislehteen Pohjolan Sanomiin, joten ajattelin sen sitten tännekin tallettaa. Tältä se näytti livenä lehdessä.

Tässä jutun teksti kokonaisuudessaan:
Soile Mörsäri sisustaa kotiaan ja jakaa vinkkejä toisille blogissaan
Tornio

Soile Mörsäri on ollut innostunut sisustamisesta lähes koko aikuisikänsä. Työn vastapainona hän sisusti kotiaan ja luki sisustuslehtiä. Hiljalleen vinkkejä löytyi sisustuslehtien lisäksi myös nettiin ilmestyneistä blogeista ja aivan ilmaiseksi.
Ajatus omasta blogista muhi jonkin aikaa, kunnes vuonna 2008 Soile Mörsäri avasi bloginsa nimellä: Sisustan ja sepustan.
– Nimi tuli eteen aivan yllättäin. Oikeastaan ajattelin, että miehän sisustan ja samalla siitä sepustan nettiin. Myöhemmin nimi muuntui nykyiseen muotoonsa Sisustus ja sepustus, jota ei ole tarvinnut enää muuttaa. Se pitää sisällään edelleen alkuperäisen ajatukseni.

Vuodet ovat vierineet ja blogi on saanut vannoutuneet kannattajansa. Blogilla on ollut parhaimmillaan jopa nelisentuhatta lukijaa päivässä.
– Jäin työstäni vuorotteluvapaalle, ja lopulta eteen tuli kokonaan alan vaihto. Hain sisustussuunnittelijakouluun, josta sain alalle oikein koulutuksen. Koulutus antaa paitsi itsevarmuutta, myös työkaluja vastata ihmisten kysymyksiin ja antaa neuvoja. Blogin kautta voi sanoa minun saaneen kipinän nykyiseen työhöni.
Soile Mörsäri sanoo perimmäisen ajatuksen sisustusbloginsa taustalla olleen omasta sisustuksesta palautteen saaminen.
– Ihmiset kommentoivat reippaasti näkemäänsä. Osa palautteesta on ollut asiatontakin, mutta pääasiassa kuulee rehellisiä mielipiteitä sisustusratkaisuista. Olen ottanut tavaksi antaa sisustus- ja tuotevinkkejä. Etsin huokeita ja mielenkiintoisia sisustustavaroita. Ihmiset ovat usein ottaneet tavaksi bongata netistä uusia vinkkejä.

Mielenkiintoinen osa blogissa ovat olleet erilaiset tuunaus- ja käsityövinkit. Varsinkin alkuvuosina Soile Mörsäri ehti tehdä erilaisia tuotteiden tuunauksia ja korjaustöitä. Vakituisten töiden myötä aika on enemmän kortilla, eikä vinkkejä ehdi jakaa aiempaan tahtiin.
– Tein tiiviimmässä vaiheessa postauksia blogiin päivittäin. Pisimmillään postauksen työstäminen saattoi viedä jopa 4-5 tuntia, johon ei tietenkään töiden lomassa ole mahdollisuutta. Nyt tahti on hieman hidastunut. Lisään blogiin kuvia tai juttuja pari viikossa. Teen postauksen, jos minulla on joku hyvä idea. Rima postausten ja kuvien laittamiseen on kohonnut. En tee päivitystä, ellei minulla ole mielenkiintoista sisältöä tarjota lukijoille.

Sisustus ja Sepustus -blogi sai vuoden lopulla lukijoiden tunnustuksen. Se valittiin parhaaksi sisustusblogiksi. Tunnustus lämmittää Soile Mörsärin mieltä. Palkinto antaa lisää intoa jatkaa bloggaamista, mutta se myös asettaa tiettyjä paineita.
– Lukijat ovat äänestäneet minun blogia. Minun on myös pystyttävä vastaamaan heidän odotuksiinsa. Tälläkin hetkellä blogilla on 2000-2500 lukijaa päivässä, joka on hyvä määrä. Oman lisänsä blogin suosioon tuo Facebookin kautta tulevat linkitykset.

Päivätyökseen Lakkapäällä taloihin sisustussuunnittelua tekevä Soile Mörsäri on vähentänyt muita töitä.
– Olen rakentajien tukena heidän valitessaan taloihinsa pintaratkaisuja. Kyse voi olla jopa kaikkien materiaalien valinnasta, mutta voin olla myös pelkkänä lisätuen antajana valinnoille.
Sisustusblogista tunnetuksi tullut Soile Mörsäri hämmästelee tuntemattomien ihmisten huomiota.
– Asiakas voi liikkeessä kysyä: Oletko sie se Soile, joka pitää sisustusblogia. Netti on tuonut kasvot tutuiksi, vaikka kohtaaminen olisi ensimmäinen, Soile Mörsäri tuumaa hymyillen.

Bloggari

Sisustus ja sepustus
blogi kertoo Soile Mörsärin kodin sisustamisesta.

Bloggailun
piiriin kuuluu sisustamiseen liittyvää asiaa sekä ruoanlaittoa, leipomista, matkustamistakin.

Sisustaminen
on päivätyö, sillä Mörsäri on suorittanut Sisustusalan ammattitutkinnon Kalajoen Ammattiopistossa.

Mörsäri
työskentelee sisustussuunnittelijana Lakkapäällä Torniossa.
http://sisustusjasepustus.blogspot.fi/

18 Responses to “Lehtijuttu Pohjolan Sanomissa”

  1. Anonymous sanoo:

    Hyvä Soile. Hyvä artikkeli, jatka samaan malliin.
    Kaikki nuo luvut kertoo, että sinulle on tilausta.
    PARAS blogi.

    Terkuin Terttu

  2. Anonymous sanoo:

    Artikkeli oli myös Lapin Kansassa. Tiesitkö?
    Irma

    • Soile sanoo:

      Juu; kuulin siitä; siellä oli kuitenkin ilmeisesti vähän pienempi juttu.

  3. Sari Riekkola sanoo:

    Oli kyllä hyvä juttu ja mukavaa, että näin meidänkin perän lehdissä oli juttua bloggailusta, on nimittäin monille aivan outoa touhua! Näin siitä tulee tunnetumpaa ja enemmän ihmisiä löytää kivan harrastuksen:)

    • Soile sanoo:

      Kiitos Sari:) Toivotaan, että juttu sai myös intoa monille blogin aloittamista miettiville. Bloggailu on tosiaan mukava harrastus, johon aika lailla jäänyt koukkuun ;)

  4. Sä olet jo ihan julkkis! :)

  5. sirkkis sanoo:

    Onnea Soile olet ansainnut kaiken huomion jonka saat.💜

  6. moonangel sanoo:

    Ihana juttu, onnea! :)

  7. Anonymous sanoo:

    Kiitos jutusta!

  8. Marika sanoo:

    Onnea Soile! Hyvä artikkelil :)

  9. Anonymous sanoo:

    Onnea! Nyt oli sinusta juttu tämän päivän kainuun sanomissa. :) Olen seurannut blogiasi ahkerasti. Kivoja ideoita ja asioita :) T. Seija

    • Soile sanoo:

      Kiitos ja voi mahoton sielläkin asti ko se juttu on julkaistu! Kiva kuulla, että seuraat blogiani; on mukava jakaa ideoita, joista voi ehkä olla muillekin hyötyä:)