12.11.2014

Joulusisustussuunnitelmia

Olen kertonutkin teille jo useaan otteeseen meidän olohuoneen tulevasta sisustusvärimuutoksesta. Musta-valko-harmaata sisustustavaraa on tullut kerättyä jo kesästä alkaen varaston uumeniin, jossa ne odottavat esille pääsyä.  Sain melkoista lisäintoa ryhtyä vihdoinkin tuomaan niitä odottavia mattoja ja verhoja esille, kun minut kutsuttiin mukaan Hobby Hallin ja Indiedaysin jouluyhteistyökampanjaan. Siksipä tulevaan joulusisustukseen olikin mukava lähteä etsimään joulufiilistä Hobby Hallin Harmaan sylissä -teemalla.  Punaisesta joulusta haaveilevalle Hobby Hall on koonnut sivuilleen myös Päävärinä punainen -teeman, josta poimintoja voit käydä kurkkaamassa Sadun blogista.

Hobby Hallin verkkokaupan sivuilta löytyy tuotteiden yhteydestä ihania inspiraatiokuvia. Ihastuin tunnelmalliseen makuuhuonekuvaan, jossa upeat pellavalakanat pellavan, harmaan ja valkoisen sävyissä tekevät vuoteesta lämpimän ja kutsuvan. Laadukkaat pellavalakanat ovat muuten aika loistava joululahjaideakin, josta lahjansaaja varmasti pitää. Metallinen apupöytä ei voisi paremmin sopia näiden rouheiden pellavalakanoin pedatun vuoteen pariksi. Rennosti seinään nojaileva Akkuna-peili tekee sisustuskokonaisuudesta täydellisen. Tällainen vuodenurkkaus olisi mukava toteuttaa omaankiin makuuhuoneeseen.hobby hall yhdistelmä 3Linne kangasnojatuolia olen usein ihaillut Hobby hallin kuvastoja selaillessani. Edullinen nojatuoli sopii hyvin yksinäänkin olohuoneen lisäistuimeksi; vaikkapa joulupukin tuoliksi :) Kauniin puhtaanvalkoisen Classic-sähkötakan vieressä Linne nojatuoli sekä takan päällä Saksanhirvi-seinäkoriste miellyttävät tämän sisustajan silmää . Joulusukat vielä takan reunalle roikkumaan, niin jouluinen tunnelma on taattu :)  Linne nojatuoli sopii mielestäni myös loistavasti ruokapöydän tuoliksi ja voisinkin ajatella näitä tuoleja harmaana meidän uudistuvan olohuoneen ruokapöydän ympärille. Beigenä tuoli sopisi meidän nykyisiin olohuoneen sävyihin :) Beigen tuolin rinnalle sopii hyvin Metallinen apupöytä, jonka päällä joulun tunnelmaa luovat tuikkivat luonnonvalkoiset Metalliset talolyhdyt.hobby hall yhdistelmä 2Lapsuuden jouluista muistaa aina tietyt joulukoristeet, jotka perinteisesti aseteltiin joka joulu  isän hakemaa joulukuusta koristamaan. Minun lapsuudenkodissa  se oli pieni punainen tonttu-ukko :) Tälläinen perinnekoriste voisi olla  Aarikan iltakello-koriste. Sen voisi vuosi vuoden jälkeen laittaa joulukuuseen ja tehdä siitä perheen ”perinnekoristeen”, joka jäisi lapsille muistuttamaan kodin jouluista :)hobby hall yhdistelmä 4Joulun pyhinä voisin painaa pääni kauniisiin ja  pehmoisiin Siivet-, Peura, Don`t let ja Hug Me -tyynyihin ja kääräistä harteilleni Hug Me -torkkupeiton. Sohvapöydällä tuikkisivat harmaat ja mattakirkkaat Iittalan Kivi-tuikut ja napostelisin   makeisia harmaasta, mattakirkkaasta ja kirkkaasta Mariskoolista ;) Oi ihanaa, miten lähellä joulu jo onkaan!Kuvakaappaukset1Hobby Hallin tiimi halusi ilahduttaa myös blogini lukijoita ja keräsi valintojeni perusteella reilun satasen arvoisen tuotepaketin arvottavaksi. Palkinto sisältää kaksi Iittalan mattakirkasta Kivi-tuikkua, Akkuna-peilin, Peura-koristetyynyn sekä harmaan Fina pellava-tyynynpäällisen.ID HOBBY HALLLuethan tarkkaan nämä arvontaan osallistumisohjeet ennenkuin kirjoitat kommenttiasi:

–  Etsi Hobby Hallin verkkokaupasta oma suosikkituotteesi

–  Kopio tuotteen LINKKI kommenttiisi

–  Muista täydentää kommenttilaatikon kaikki kentät; myös sähköpostiosoitteesi. Sähköposti-osoitteesi näkyy vain minulle, joten voit sen huoletta sinne lisätä :)

Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 16.11. klo 21.00 asti. 

KILPAILU PÄÄTTYNYT!

Onnea arvontaan ja ihanaa joulun odotusta kaikille!

 

 


155 Responses to “Joulusisustussuunnitelmia”

  1. Annastiina Ylikoski sanoo:

    Juuri nyt , makuuhuoneemme kaipaisi ns. lisätilan tuntua…ja senhän saa peilillä Akkunapeili sopisi meidän lipaston päälle,vanhan talon, ns. maalaisromanttiseen tyyliin. ;)
    Edullinenkin olisi. ,,,vaan pitääpä tutkia lähetyskulut?
    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/Talven-sisustustrendit-harmaan-sylissa/akkuna-peili?#

    Terv. Annastiina

  2. Leena Törmänen sanoo:

    Lampaantalja, valkoinen, 90 x 180 cm
    Lampaantalja, valkoinen, 90 x 180 cm
    259,00 €

  3. Jonna1983 sanoo:

    Itsekin juuri selailin uutta Hobby Hallin kuvastoa ja olihan siellä paljon kaikenlaista ihanaa. tuo Hug me-peitto olisi ihana mutta ehkä kuitenkin ensimmäisenä tahtoisin Akkuna-peilin eli tämän: https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/kodin-sisustus/piensisustus/akkuna-peili?nosto=subcategory-nosto-3

  4. Marru Ahonen sanoo:

    Ihanaa kun joulu lähestyy. Ihania vinkkejä taas sinulla .

    Oma mieltymys on tähän Aarikan vatiin
    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/kattaus/kulhot-ja-tarjoiluastiat/aarikka-ruustinna-tarjoiluvati-valkoinen?nosto=category-nosto-6

  5. mira k sanoo:

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/huonekalut/hyllyt-lipastot-ja-vitriinit/tm2-hamilton-vitriini? Silmää miellytti monikin ihana juttu, mutta tämä kero vitriini olis aika ihana

  6. Sirpa sanoo:

    Hei!
    Sosikiksi nousi Villeroy&Bochin kristallikynttilänjalka:

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/kodin-sisustus/lyhdyt-ja-kynttelikot/villeroy-boch-candelabra-kristallikynttilanjalka?

    Pidän kovasti blogistasi. Tuot hienosti (realistisesti) esille kuinka suunnittelet ja ostat tuotteita pikku hiljaa. Remontointi ja tuunaus vinkitkin on aivan parhaita!
    Kiitos kun jaat tämän meidän kanssa!

    Sirpa

  7. Titta sanoo:

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/huonekalut/hyllyt-lipastot-ja-vitriinit/tm2-hamilton-vitriini? Tuo vitriini on jotenkin niin ihana. Näkisin sellaiset lasten huoneissa lelukaappeina. Toisaalta sinne voisi laittaa myös kauniita astioita.

    Kauniita asioita olit bongaillut hobbarista, niin monet voisin kotiuttaa myös meille.

  8. Marjo sanoo:

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/talo-lyhdyt-3-kpl-luonnonvalkoinen?
    Nämä ihanat talo-lyhdyt on kiinnittänyt katseeni useaan otteeseen. Ne ovat vain todella kauniita kynttilän tai jouluvalojen kanssa :)

  9. Tiqqqu sanoo:

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/timpuri-sohvapoyta

    Koska industrial-henkinen sohvapöytä olisi värimaailmaltaan täydellinen.. Puun väriä, harmaata, metallia, mustaa ja valkoista <3

  10. Sinikka Wikberg sanoo:

    Aarikka
    Prinssi-kynttilänjalat, 2 kpl, valkoinen

  11. Näin pimeimmän vuodenajan keskellä valon merkitys korostuu. Siksipä tämä Yki Nummen Modern Art -valaisin olisi meille hyvin tervetullut! https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/valaisimet/design-valaisimet/yki-nummi-modern-art-poytavalaisin-valkoinen?

  12. Margit sanoo:

    Hei,

    Meille tarpeellinen olisi uusi pöytävalaisin. Eero Sairasen Kuutamo valaisin sopisi hyvin olohuoneeseemme.

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/valaisimet/design-valaisimet/innolux-eero-sairanen-kuutamo-valaisin-40-cm?#

  13. Miia sanoo:

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/kodin-sisustus/piensisustus/classic-sahkotakka?nosto=search-nosto-2

    Olkkariin ja makkariin ollaan muutenkin tekemässä remonttia niin takka toisi kotiin pientä ylellisyyttä.

  14. Henni Hoo sanoo:

    Suosikkeja oli tosi paljon. Päädyin valitsemaan pellavapussilakanasetin. Niitä kun ostaisi kaksin kappalein, niin kyllä miehen kanssa kelpaisi jouluna unille kömpiä. ;-)

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/Talven-sisustustrendit-harmaan-sylissa/koodi-lina-pellavapussilakanasetti-pellava?utm_medium=blog&utm_campaign=j7_2014&utm_source=sisustus_ja_sepustus&utm_content=koodi_lina_pellavapsl_pellava

  15. Elina sanoo:

    Tämä klassikko! Ollut himotuslistalla jo iät ja ajat. Täydellinen valontuoja talven keskelle <3 https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/valaisimet/design-valaisimet/innolux-eero-aarnio-tupla-kupla-valaisin-koko-m?

  16. maria-kreetta sanoo:

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/Talven-sisustustrendit-harmaan-sylissa/saksanhirvi-seinakoriste-valkoinen?

    Valkoinen saksanhirvi seinäkoriste olisi kiva saada eteiseen toivottamaan vieraat tervetulleeksi

  17. Terhi sanoo:

    Hobbyhallissa on hurjan monta suosikki tuotetta.
    Yksi niistä on https://www.hobbyhall.fi/web/store/talo-lyhdyt-3-kpl-luonnonvalkoinen. Nämä sopisivat kahden harmaan talolyhdyn joukkoon.

  18. Onerva sanoo:

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/matot/yleis-ja-eteismatot/kauris-yleismattoharmaa-100×150?

    Tätä mattoa satuin ihastelemaan juuri, sopisi joulun tunnelmaan! Kaikkea muutakin ihanaa tuolta kyllä löytyy!

  19. Anni P.-P. sanoo:

    Pitkään olen pellavalakanoista haaveillut. Jospa vaikka pukki tois ;)
    Onnea minulle arvontaan ;)

  20. Nellah sanoo:

    Kiva arvonta!

    Nyt kun pääsi kuvistasi joulun tunnelmaan, niin tällä kertaa mieli tekisi uusia jouluisia lakanoita! https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/Joulun-sisustusuutuudet-paavarina-punainen/4-os-koodi-olki-pussilakana-settivalko-puna-harma?#

    Oikein ihanat lakanat, ja kuitenkaan ei niin jouluiset, ettei niitä kehtaisi vaikka koko talviaikaa käyttää! ;)

  21. Päivi sanoo:

    Hei!

    Arvonnassa mukana, tuo Akkuna-peili olisi todella kaunis kotimme seinälle. Valitsin kuitenkin linkkauksen kohteeksi tämän herttaisen porotyynyn:

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/Joulun-sisustusuutuudet-paavarina-punainen/koodi-joulukoriste-tyyny-30-50?

    Ihanaa joulunodotusta Sinulle!

  22. tanja sanoo:

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/Joulun-sisustusuutuudet-paavarina-punainen/2-osmm-tasaraita-lakanasarjaharmaa-valk?

    Nämä pussilakanat pistivät heti silmääni, ihan olisi :) paljon muutakin ihanaa tietysti löytyisi ;)

  23. Tuuli Kellman sanoo:

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/valaisimet/lattiavalaisimet/aneta-holmen-lattiavalaisin-petsattu-valkoinen? tämä lamppu olisi huippu ensimmäiseen ikiomaan asuntoon, taidankin sen kotiuttaa kunhan remontti valmistuu:)

  24. Kaz sanoo:

    Suosikkini on varmaankin tällä hetkellä tämä:
    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/huonekalut/hyllyt-lipastot-ja-vitriinit/sirius-laatikosto?

    Tuon kun saisi eteistä kaunistamaan niin oijoi <3 :)

  25. Saija sanoo:

    Nyt kaipaan pimeyden keskelle valoa, valoa ja valoa. Tästä syystä lempparituotteeksi valikoimasta nousi hurmaava valosarja: https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/Valoa-jouluun-kauneimmat-koriste-jajouluvalot/star-party-latern-juhlavalosarja-valkoinen?#

    Toi Akkuna-peili on kyllä myöskin aivan ihana! Pitää vissiin suunnata Hobbyhalliin…

  26. Kata sanoo:

    Oli paljon kivoja juttuja Hobby Hallissa. Nyt kyllä lähti tilaukseen tuo ihailemani Vallilan tarjotinpöytä Bulevardi kuviolla. Superhyvä tarjouskin vielä!

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/vallila-bulevardi-tarjotinpoyta

  27. Karoliina Karjalainen sanoo:

    Tänä vuonna Hobby Hallilla on ihanat valikoimat. Tykästyin kuitenkin eniten eläinkuoseihin. Tämä on suosikkini: https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/kodin-sisustus/muut-sisustustekstiilit/koodi-jaakarhu-tyynynpaallispari40-40?nosto=category-nosto-4

  28. marika.t sanoo:

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/iittalan-aalto-maljakko160mmkarpalo? tämä olisi aivan ihana :) Kirkkaita aaltovaaseja on pari, mutta punainen vielä puuttuu.

  29. Katri sanoo:

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/Joulupoydan-kaunis-kattaus/iittala-kastehelmi-kakkuvati-jalallinen-kirkas?
    Paljon kaikkea ihanaa löytäisin mutta jalallinen kastehelmi kakkuvati nyt yksi suosikki.

  30. Kirsi Toivanen sanoo:

    Pidän niin monista Hall-tuotteista, mutta tämä metallinen apupöytä on ehdoton suosikkini!

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/Talven-sisustustrendit-harmaan-sylissa/metallinen-apupoyta?

  31. Tuula A sanoo:

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/kauneus-ja-terveys/Lampimia-lahjaideoita-angora-ja-villatuotteet/carezza-lammas-niskatyyny-grafiitinharmaa?

    Paljon olisi kaikenlaista kivaa ja tarpeellista, mutta viluisena ja hartiakipuisena harmaa lammas olisi ihanan lämmin kaveri.

  32. Marita sanoo:

    Sattumoisin juuri tuo harmaa Linnea tuoli olisi aivan ihana olohuoneeseen!

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/huonekalut/sohvat-ja-nojatuolit/linne-nojatuoli-harmaa?#

  33. Anne L. sanoo:

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/huonekalut/sohvat-ja-nojatuolit/linnee-nojatuoli-beige?

    Olen tuota tuolia ihastellut jossain blogissa ja nyt selvisikin, että se
    on Hobby Hallin valikoimissa. Huippu juttu!

  34. Jaana I sanoo:

    Kiva blogi sinulla, mukavaa Joulun odotusta :)
    Tällaiset mä haluasin lapsille ja miksei omaankin sänkyyn!
    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/makuuhuone/pussilakanat-ja-tyynyliinat/marimekko-tasaraita-trikoopussilakanasetti-yhdelle-puna-valkoinen?

  35. Anneli sanoo:

    ttps://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/Talven-sisustustrendit-harmaan-sylissa/aarikka-iltakello-ovi-ikkunakoristepari-valk?utm_medium=blog&utm
    Nämä ovat niin kauniit, joskus ollut, mutta vähän rispaantuneet

  36. Tiia sanoo:

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/Talven-sisustustrendit-harmaan-sylissa/koodi-pitsi-matto-luonnonvalkoinen?

    Nämä pitsimatot ovat ihania ja vielä sellainen päätyy myös omaan kotiinikin :) On siis ostos/toivelistalla :)

    Mukavaa Joulun odotusta :)

  37. Jenni sanoo:

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/Talven-sisustustrendit-harmaan-sylissa/koodi-hug-me-neulehuopa125-150harmaa-valk?utm_medium=blog&utm_campaign=j7_2014&utm_source=sisustus_ja_sepustus&utm_content=koodi_hug_neulehuopa

    Ehdoton suosikkini on tuo aivan ihan ”hug me” huopa :) sopisi niin täydellisesti sisustukseeni ja kruunaisi iltani, kun siihen saisi kääriytyä :)

  38. Anne sanoo:

    Saisinkohan täksi jouluksi tilattua kauan kaipaamani sohvapöydän vanhan rahin tilalle… Tästä haaveilen tällä hetkellä https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/huonekalut/sohvapoydat-ja-arkut/old-vintage-sohvapoyta?#

  39. Maria sanoo:

    Ihana jouluinen tyyny :)

  40. Johanna sanoo:

    Kaunis, monikäyttöinen tuoli

  41. Lottta sanoo:

    Suosikkejani ovat tällä hetkellä punaiset Taika-astiat. Näistä kulhoista olisi ihana syödä riisipuuroa tai tarjota joulun muita herkkuja! https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/Joulupoydan-kaunis-kattaus/iittala-taika-kulhot-2-kpl-punainen?

  42. Liisa sanoo:

    Kauniit harmaat nojatuolit asettuisivat hienosti takkahuoneeseen :)

    Blogiasi on ollut todella mukava seurata, hyvää jatkoa edelleen!

  43. Tuire sanoo:

    Mahtava palkinto, odotan vesikielellä joulupöydästäsi kuvia, minulla on ollut valkoinen joulu jo muutamana jouluna ja haluaisin upean LED-valaistun VALKOISEN joulukuusen itselleni, eipä näkyisi rumat vihreät johdot ja valot olisivat riittävän kirkkaat:
    https://www.hobbyhall.fi/web/store/star-ottawa-joulukuusi-210-cm-valkoinen?

  44. Ile sanoo:

    Puoliso tykkää Vallilasta, ja hän on himoinnut just tätä mattoa pitkään:
    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/Vallilan-syksyn-2014-uutuusvalikoima/vallila-kelohonka-matto-punainen?
    Eli Kelohonka-mattoa. Kaipa se on hänelle ostettava lahjaks :)
    Punainen on emännälle just se joulun väri. Varmaan palkintopakettiki kelpais. Tosin, kämppä on jo niin täynnä Iittalan tuikkulyhtyjä ja koristetyynyjä, et… mut vielä varmaan hänestä ainaski sekaan mahtuu lisää :D

  45. Murmeli sanoo:

    Niin paljon on kaikkea ihanaa, että vaikea valita. Iso kulmasohvamme ”hajosi” juuri vähän aikaa sitten (kankaat repesivät parista kohtaa ikävän näköisesti) niin uusi sohva olisi olkkariin paikallaan:
    https://www.hobbyhall.fi/web/ProductDisplay?name=Lens-kulmasohva%2C+tummaharmaa&categoryId3=92306&categoryId2=92304&catalogId=13051&categoryId=92306&productId=475093&categoryId1=92303&errorViewName=ProductDisplayErrorView&langId=-11&storeId=10052&amp;
    Ja värikin ois kiva, nykyinen sininen on alkanut tympiä :)

  46. NKL80 sanoo:

    Olen keräillyt Iittalan taika – astioita mustana ja seuraava hankinta olisi tämä https://www.hobbyhall.fi/web/store/iittala-taika-kaadin-05-l-musta?

  47. Jaana sanoo:

    Hei!

    Aarikan upeista kynttilänjaloista tulee aina mieleen lämpimät muistot lapsuuden jouluista mummulassa.

  48. heidi h sanoo:

    Talo-lyhdyt, 3 kpl, luonnonvalkoinen

    Toivottavasti tämä kelpaa, en osaa paremmin linkittää =)

    ja arvonta mitä huipuin, jospa onni suosisi, haluamaani akkuna peiliä ei enää sivuilta löytynyt harmikseni….

  49. Jemina sanoo:

    Kiitos inspiroivasta blogista! Olen seurannut sitä pitkän aikaa, mutta vasta nyt päädyin kommentoimaan. Pellavalakanat ovat oiva lahjaidea ja sellaiset olen itse asiassa vanhemmilleni hankkinut joululahjaksi jo hyvissä ajoin. Sellaiset olisivat ihanat myös itsellä ja erityisesti tämä harmaasävyisyys miellyttää.

  50. suvi sanoo:

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koodi-lina-pellavapussilakanasetti-valkoinen
    uusista valkoisista lakanoista olen haaveillut jo tovin.. Jos vaikka joulupukki toisi ;)

  51. Tarja Kivelä sanoo:

    Kiitos ihanista vinkeistäsi!

    Pidän eniten Aarikan vadista.

  52. Marjutti sanoo:

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/Sisusta-Muumeilla/2-os-finlayson-taikamuumi-lakanasrj-tsin?

    Muumi-friikin ehdoton seuraava must have! Aivan ihanan talvinen kuosi. Noiden vällyjen väliin olisi ihana nukahtaa aattoiltana maha pullollaan jouluherkkuja :)

  53. Pipsa sanoo:

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/Talven-sisustustrendit-
    harmaan-sylissa/talo-lyhdyt-3-kpl-luonnonvalkoinen?
    Olen nähnyt nämä ystävälläni ja ah, niin kauniit <3

  54. Katri T sanoo:

    Tällaisesta vitriinistä olen haaveillut jo pitkään, ehkäpä tänä jouluna toive toteutuu :)

  55. Suosikkini on hieno ja laadukas sekä upea Aalto-maljakko!

  56. huppiainen sanoo:

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/arabia-muumi-muutto-mukit-2-kpl

    rakastan muumimukeja!! Ja kyseisessä mukissa on itseäni eniten miellyttävät väriyhdistelmät. Rakkautta!

  57. meri sanoo:

    Valinta oli helppoakin helpompi! Näitä vaunuja olen ihastellut jo hetken, käyttäjä saapuisi muutaman kuukauden päästä :) https://www.hobbyhall.fi/web/store/lapset/vaunut-ja-rattaat/yhdistelmavaunut/brio-go-next-rattaat-vaunukoppa-musta?nosto=search-nosto-3

  58. Mirella Keskitalo sanoo:

    Hobby Hallissa on paljon ihania juttuja!
    Hankala valita vain yksi, mutta tämän ottaisin:
    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/valaisimet/design-valaisimet/innolux-eero-aarnio-tupla-kupla-valaisin-koko-m?

    Ihanaa, kun on taas pian joulu <3

  59. Tiina sanoo:

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/makuuhuone/paivapeitteet-ja-koristetyynyt/koodi-polkka-tilkkupaivapeite-puna-pellava?

    tähän päiväpeittoon palasin vain uudelleen vaikken sellaista kyllä tarvitsisi. Ihana on.

  60. Riitta sanoo:

    Hei,
    tämä ois kiva joulupöydässä. Terv. Riitta

  61. Noora sanoo:

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/valaisimet/Koristevalot/star-antique-paperitahti-60-cm-valkoinen?

    Suosikkituotteeksi valikoitui tämä paperitähti. Olen yrittänyt etsiä kivannäköistä paperitähteä olohuoneen ikkunaan, mutta tarjolla on vain värillisiä, tylsiä tai vääränkokoisia, mutta tämä vastaa juuri toiveitani :) Mukaan arvontaan!

  62. Aila sanoo:

    pöllö lautaset ovat aivan ihastuttavat! Haluaisin hankkia koko sarjan, mutta aivan akuuteimpana olisi leipälautasten hankinta.

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/kattaus/astiasarjat/jenna-kunnas-pollo-leipalautaset-6-kpl-valko-musta?

  63. Pia sanoo:

    Tälläinen olisi todella kiva tuoli:)

  64. Katja Partanen sanoo:

    Hei! Uudet sängyt hankinnassa, luksusta jos parin näitä saisi. Tämä nousi siis selaillessa suosikiksi.

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/huonekalut/runkopatjasangyt-ja-sangyt/familon-jousto-saatosanky-90-cm-tummanharmaa?#

  65. katja sanoo:

    Ihana star valogranssi olisi upea lisä uuteen tulevaan eteiseen:)

  66. Emma sanoo:

    Iittalan valkoinen aalto-maljakko on ollut jo pitkään haaveissa, mutta johon toistaiseksi ei ole ollut opiskelijabudjetilla mahdollisuutta. Kaunis klassikko! Olisi hieno voittaa tuo palkinto. Äiti on toivonut saavansa lahjaksi jo pitkään tuollaiset kynttilälyhdyt :)

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/Talven-sisustustrendit-harmaan-sylissa/iittala-aalto-maljakko-16-cm-valkoinen?

  67. marja-leena sanoo:

    Metallinen apupöytä olisi ihana kotiini .

  68. Aino sanoo:

    Arvontaan mukaan!
    Suosikkini ovat tällä hetkellä haavelistallakin pyörivät Kajo-ulkolyhdyt.
    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/Joulun-sisustusuutuudet-paavarina-punainen/kajo-ulkolyhdyt-2-kpl?#

  69. Riitta sanoo:

    Hei,
    otin uusiksi, kun eilen ei webbi-osoite jostain syystä onnistunut. Eli tämä ois kiva joulupöydässä. =) Riitta

  70. Eija sanoo:

    Ihania juttuja sinä olet kerännyt Hobbarista. Innolla odotan joulusisustustasi

  71. Anueve sanoo:

    Olemme pitkään haaveilleet takan tuomasta tunnelmasta ja tietenkin näin joulun odotuksen aikaan vieläkin enemmän<3 Ihania tuotteita verkkokauppa pullollaan.Mukana arvonnassa! https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/Talven-sisustustrendit-harmaan-sylissa/classic-sahkotakka?

  72. Justis sanoo:

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/Talven-sisustustrendit-harmaan-sylissa/saksanhirvi-seinakoriste-valkoinen?

    Tälläinen valkoinen saksanhirvi sopisi hopeisen pariksi olohuoneen seinälle :)

  73. Vintage , perinteistä suomalaista aarikkaa.

  74. Maikki sanoo:

    Nämä ovet ihania ja tunnelmallisia varmasti!
    https://www.hobbyhall.fi/web/store/talo-lyhdyt-3-kpl-luonnonvalkoinen

  75. Sari s sanoo:

    https://www.hobbyhall.fi/web/store/kodinkoneet/vaatehuolto/pesukoneet-ja-kuivausrummut/whirlpool-awoe9914-pesuleijona-9-kg?
    Ihana kuivausrumpumme vaatisi rinnalle 9kg pesukoneen, jotta saisi isotkin pyykit pestyä.
    Kiitos Soile blogista

  76. Soili sanoo:

    Monta kaunista ja tarpeellistakin tuotetta löytyi (kiitos Linne-nojatuolivinkistä!), mutta talolyhtyjen valo olisi kaunista!
    https://www.hobbyhall.fi/web/store/koti-ja-sisustus/terassi-ja-piha/ulkolyhdyt/talo-lyhdyt-3-kpl-luonnonvalkoinen?

  77. Aikku sanoo:

    Tällä älypuhelimella en saanut linkkiä kopioitua,mutta pellavaiset pussilakanasetit ois ihanat.niistä oon kauan haaveillut!

  78. Tuula sanoo:

    En saanut linkkiä kopioitua mutta harmaat pussilakanat ja pellavaiset sellaiset. Ehdoton MUST!!!!

  79. Sirpa sanoo:

    Linkitys ei onnistu Hobby Hallin nettisivujen päivitystauon vuoksi ja aika alkaa käydä vähiin mutta kuvastoa näkemättä voisin valita vaikka valkoiset pellavalakanat.

    Tunnelmallista ja stressitöntä joulun odotusta kaikille!