19.06.2017

Jälleen yksi ihana uusi keittiö

Sain jälleen luvan esitellä asiakkaani uudistuneen upean keittiön. Tämä keittiö lähtikin Janakkalaan asti, kun sain ilokseni suunnitella keittiön kummityttärelleni ja kaupatkin siitä saimme aikaiseksi. Heidän kotinsa on v. 1956 rakennettu talo, johon he ovat pikkuhiljaa remonttia tehneet. Kyseessä ei siis ole pelkkä keittiöremontti vaan samalla eristettiin lattiat, lisättiin lattialämmitys ja vaihdettiin sähköstä maalämpöön.

Minna ja Marko kävivät pohjoisen reissulla myymällässämme katsomassa ovimalleja ja kertomassa vähän alkavasta remontistaan. Sen jälkeen keskustelumme jatkui somen välityksellä; lähettelimme kuvia ja ajatuksia puolin ja toisin. Kuuntelin Minnan ja Markon toiveet ja pikkuhiljaa valmistui suunnitelma, joka heitä molempia miellytti.  Pienestä keittiöstä oli väliseiniä kaatamalla tulossa upea iso keittiö, jossa varmasti on kiva kokkailla ja puuhailla.Lähtötilanne tosiaan oli jo aikansa nähnyt tummanpuhuva mäntyovinen keittiö. Kuvassa näkyvä jääkaapillinen väliseinä poistettiin, jolla keittiöön saatiin reilusti lisää tilaa.Tässä kuvassa tilanne kun seinä on poistettu ja pinnat ovat pelkällä hirrellä odottamassa uutta levytystä ja maalia pinnoilleen.Minna on muuten melkoinen superorganisoija, jonka huomaatte tästä hienosta Minnan tekemästä projektikalenterista. Tämän avulla homma varmasti pysyy aikataulussa ja talon isännän oli helppo edetä suunnitelman mukaan.Keittiön lattiaksi valittiin vinyylilankku, josta sain Minnalta tuotetiedot viestillä ja pystyin Lakkapäällä olevasta lattiamallipalasta valitsemaan lattian sävyyn sopivan työtasolaminaatin sävyn. Allasseinä ennen. Toiveena oli, että liesi tulisi uudessakin keittiössä ikkunan läheisyyteen, jotta keitellessä voisi katsella ulos ikkunasta.Homma alkoi siis maaliskuun alussa ja aika tarkalleen suunnitelman mukaan oltiin edetty, sillä sain Minnalta huhtikuun 27.  päivä valokuvia kun osa keittiön kaapeista oli asennettu. Hyvin oli siis Minnan laatima projektiaikataulu pitänyt, sillä niinkuin siellä luki; ”1.5. Loppusiivous, tavarat paikalleen ja vappuillallinen uudessa keittiössä”. Tarkalleen vappupäivänä 1.5. sain nimittäin lisää kuvia jo listoja ja välitilaa vailla olevasta keittiöstä. Vappupäivällistä siellä jo taidettiin keitellä ja näköjään perheen karvainen lapsonen on löytänyt mieleisen paikan uudesta keittiöstä seurailla isännän ja emännän kokkailuja :DKesäkuun 5. päivä tuli lisää kuvia, jossa välitilakin oli valmis. Siihen on asennettu valkoinen välitilalevy, jossa pieni suorakaidelaattakuvio. Leivinuunikin heillä on tarkoitus maalata valkoiseksi, joka vielä kirkastaa tämän upean uudistuneen keittiön.Tässä vielä kuvat ennen ja jälkeen, mitäs pidätte muutoksesta?Suurkiitos Minnalle ja Markolle kuvista. Kiitos myös siitä, että sain suunnitella kanssanne ja vielä toimittaa keittiön teidän kotiinne. Projektianne oli todella mieluista ja jännittävääkin seurata.


4 Responses to “Jälleen yksi ihana uusi keittiö”

  1. Ulla sanoo:

    Wau, mikä ihana muodonmuutos!

  2. Sandra sanoo:

    Huikea muutos!

Kommentoi