13.11.2017

Isänpäivämme

Isän- ja äidinpäivien vietto on muuttunut meidän perheessä ja varmaan monessa muissakin perheissä, missä lapset ovat kasvaneet aikuisiksi ja muuttaneet omilleen. Aina sitä päivää kuitenkin juhlistetaan tavalla tai toisella. Tänä vuonna jo pelkäsin, että juhlimme sitä täällä ihan kaksistaan. Pojat kuitenkin iloksemme ottivat lennot Helsingistä ja tulivat Tornioon viikonlopuksi viettämään isänpäivää ♥ Anniinankin tulee parin viikon päästä, joten vietetään silloin toinen isänpäivä ;)

Ajattelin, että olisi kiva järjestää jotain vähän erilaista meidän isänpäivänä. Tornioon on tullut paljon kivoja uusia aktiviteetteja ja yksi niistä on Lapparin tilossa sijaitseva Solve & Exit pakohuonepeli.  Varasin meille Bodom-pakohuonepeliin ajan lauantaiksi ja oli kyllä tosi kiva kokemus näin perheen kesken häärätä siellä lukkojen availun parissa :D Eihän me sieltä kyllä pois päästy siinä 60 minuutin ajassa…. pari lukkoa jäi harmittavasti avaamatta, mutta hauskaa oli. Sunnuntaiaamuna katoin perheemme päälle kakkukahvit keittiöön. Taitaa olla meillä jäänyt nyt taakse ne isänpäivä- ja äidinpäiväkahvien vienti vuoteeseen, mutta kyllä se juhlalta tuntuu näinkin.Isänpäiväkakuksi tein juustokakun, johon laitoin daim- ja mangokerroksen. Pinnalle laitoin marenkikerroksen, jonka paahdoin kaasuliekittimellä. Päälle vielä suklaiset työkalut ja ”puupalikka” daimista, niin tuli meidän perheen iskän näköinen kakku.Suolaisena tarjottavana oli tällä kertaa lohipiirakka.Lahjojen osto meidän isukille on maailman vaikeinta puuhaa ja niinpä se yleensä hoituukin muutamalla raha-arvalla ;) Näissä euron arvoissa oli vielä niin osuva tekstikin, joten niillä mentiin :)Tuo ruusu muuten mikä oli juhlapöydällä on jo yli pari viikkoa ollut maljakossa. Ostin Lidlistä 29.11. kymmenen ruusun kimpun ja niistä yksi on edelleenkin kunnossa. Muut yhdeksän nuokahtivat ja lakastuivat.Melkoinen kestoyksilö!


4 Responses to “Isänpäivämme”

  1. Ulla sanoo:

    Ihana idea noi työkalut kakun koristeena. Saa varmaan hyödyntää vinkkiä joskus?

    • soile sanoo:

      Ehdottomasti vinkkiä saa käyttää :) Yhtäkkiä vaan muistin, että niistähän tulis kiva koriste. Täällä niitä ei ollut missään myynnissä, mutta esikoinen toi Helsingistä mukanaan. Itseasiassa olisin halunnut niitä pienempiä, joita on Dammenbergin suklaavalikoimassa, mutta niitä ei löytynyt edes Helsingin Stokkalta eikä Sokokselta vaikka olivat jälleenmyyjiä :( Hoksasin vähän liian myöhään tuon koristehomman, niin en ehtinyt tilaamaankaan. Nämä olis ne pienemmät: https://www.dammenberg.fi/product/54/suklaatyokalut-155g-hand-made

  2. Pii sanoo:

    Meillä isänpäivä/äitienpäivä on hoitunut lasten puuhastellessa päivän. Minä en osallistu siihen, eikä mieheni osallistu äitienpäivä kuvioihin. Me ollaan pari suhteen alusta alkaen oltu sillä linjalla, että emme ole toistemme vanhempia. Huomioimme toisiamme kyllä joka päivä.

    • soile sanoo:

      Näin meilläkin on mennyt siitä lähtien kun lapset tulivat siihen ikään, että sen pystyivät hoitamaan. Sitä ennen ja näköjään nyt kun ovat aikuisia me taas hoidamme sen. Minusta kun ollaan äiti ja isä aina lapsillemme niin ei haittaa vaikka hoidamme päivän juhlistamisen vaikka lapset eivät käymässä olisikaan.

Kommentoi