26.12.2017

Joulukattaus

Tänä jouluna meidän joulupäivällinen katettiin kymmenelle. Perheemme lisäksi vieraina olivat tyttären avopuoliso, äitini, nuorimmainen veljeni, mieheni nuorin sisko sekä mieheni täti.Kattauksen tein valkoisella pellavapöytäliinalla, jonka päälle laitoin jokaiselle kattausalustaksi harmaan lattialaatan.Serveteissä oli niin kiva kuvio, että en alkanut niitä taittelemaan sen kummemmin.Kattauskoristeena oli erilaisia kuusenkoristeita…..…sekä tuikkuja.Joulurauhaa….Ruokana tarjoilimme perinteistä jouluruokaa, kinkkua, laatikoita, lohta graavina ja savustettuna, silliä, karjalanpiirakoita, karjalanpaistia ja saaristolaisleipää. Erikoisuutena tänä jouluna oli tyttäreni tekemä punajuuri-porkkana-vuohenjuustopaistos. Veljeni toi myös savustettua siikaa, jota meillä ei myöskään ennen ole joulupöydässä ollut.Jälkiruokana oli perinteinen mansikkakiisseli kermavaahdolla ja toinen jälkiruoka oli tietysti kakkukahvit. Tänä jouluna tein perinteisen tyttäreni tekemän kermakakun lisäksi Vironperän juhlakakun irtopohjavuoalla. Sen päälle valmistin suklaaganachen, jonka koristelin suklaakuorrutteisilla mansikoilla ja vihreillä kuulilla.


16 Responses to “Joulukattaus”

  1. Marita sanoo:

    Teillä on ollut todella upea joulupöytä ja mitkä jälkiruokakakut! Hyvää Tapaninpäivää ja loppuvuotta!

  2. Heippa Soile
    Kaunista on ja ihanaa kun on paljon jouluperhettä.
    Toivotan sinulle ihanaa joulun jatkoa ja onnellista uutta vuotta 2018

    terveisin Sirkkis

  3. Aikku sanoo:

    Juhlaan on ihana tehdä kattauksia ajan kanssa.Meillä mies olisi äkkiä laittanut jouluruoat vaan esille,piti sitten jo sanoa,että tänään juhlallisempaa.Söimme kotona vain kahden,mutta silti kiva laittaa esille kauniisti juhlan kunniaksi.Hyvää tapaninpäivää!

  4. Sanna sanoo:

    Kaunis ja huolellisesti tehty kattaus,kuten aina,sekä ihanat herkut!Joulu oli varmasti ihana ja hyvää uutta vuotta!!

  5. ~Terttu~ sanoo:

    Kaunista. Hillittyä. Juhlallista. Harmaa-hopea- valkoinen, hienostunut yhdistelmä.
    Laatat lautasten alla hieno ja oiva idea.
    En ole aiemmin törmännyt ideaan.

    Täyteläinen suklaakakku ja kevyempi kermaunelma, nam.

    Onnekasta uutta vuotta sinulle ja perheellesi.

    ~Terttu~

  6. TT sanoo:

    Oi mitä ruokia.
    Tuo vuohenjuustopiirakan resepti kiinnostaisi. Haluaisitko jakaa sen?

  7. pirkko korpi- senttilä sanoo:

    vironperän kakun ohje kiinnostaisi jos vois saada

  8. Ulla sanoo:

    Kaunis kattaus kuten aina. Kiva idea laittaa nuo laatat lautasten alle.
    Oikein hyvää uutta vuotta sinulle Soile!

    • soile sanoo:

      Kiitos Ulla ja oikein ihanaa uutta vuotta myös sinulle ja perheellesi <3