20.10.2018

Keittoruokien lumoissa

Kööpenhaminareissun jälkeen päätimme mieheni kanssa tehdä parin viikon ajan pelkkiä keittoruokia. Tällä viikolla on syöty kanakeittoa, jauhelihakeittoa, lohikeittoa ja poro-kaali -keittoa. Miten paljon hyviä keittoruokaohjeita löytyykään.

Kutsuin eilen ystävätteni tyttärensä kanssa vierailulle ja päätin tarjota heillekin kahvin lisäksi keyvttä keittoruokaa. Pääsin töistä kolmelta ja oli sovittu, että he tulevat noin neljän aikaan, joten jokin pikaisesti valmistuva ohje oli löydettävä. Aikani nettiä selailtuani päädyin parsa-juustokeittoon.Keitto oli tosi helppo valmistaa; 1 pienitty sipuli ja puoli nippua kuorituttua tankoparsaa (muista katkaista parsan kovasta päästä n. 2 cm kova osa, se napsahtaa taittamalla poikki oikeasta kohdasta) keitetään kypsäksi pienessä tilkassa vettä, johon on lisätty yksi kasvisliemikuutio, soseutus, lisää muutama desi vettä, kiehauta. Suurusta vehnäjauhoilla ja keitä muutama minuutti. Lisää yrttituorejuustoa 200 g sekaan, kuumennus, niin että juusto sekottuu soseeseen kokonaan, lopuksi mausteeksi mustapippuria ja suolaa. Siinä kaikki ja miten hyvältä keitto maistuikaan! Keiton kiehuessa katoin pöydän valmiiksi.Jälkiruoaksi nautimme kahvia ja pakastemutakakkua marjojen sekä purkkikermavaahdon kera. Nopeaa ja makoisaa.Uusi ihanan toimiva keittiömme on tuonut kovasti uutta intoa ruoanlaittoon. Huomenna vähän poiketaan keittoviikoista, sillä jääkaapissa odottaa palanen naudan sisäpaistia. Siitä olisi tarkoitus tehdä mustaherukkainen lihapata.


Kommentoi