07.11.2016

Uudenlainen fysioterapia kokemus

Postaus toteutettu yhteistyössä fysioterapeutti Filip Lunabban kanssa.

Sain pari kuukautta sitten sähköpostiini mielenkiintoisen blogiyhteistyöehdotuksen Suomen Urheiluhierontakeskuksessa Espoossa toimivalta fysioterapeutilta Filip Lunabbalta. Otin mielelläni kopin ehdotuksesta, sillä minulla on jonkin verran ollut olkapään ja kyynärpään kiputiloja, joihin olisi mukava saada apua. Filip kertoi ehdotuksessaan käyttävänsä ainutlaatuista ja harvalla tarjolla olevaa ns. refleksiterapiaa. Refleksiterapia perustuu siihen, että siinä aktivoidaan/neutralisoidaan meidän refleksejä mitkä ovat sisäänrakennettuja (samoja refleksejä mitkä dominoivat vauvan liikkeitä kunnes tämä alkaa kehittää motorista toimintaa). Kun näin tehdään, pystytään rentouttamaan lihaksia yhdellä hoitokäynnillä yhtä paljon kun moni muu terapeutti saa aikaan monella kerralla.

Niinpä sovimme Filipin kanssa, että kun tulisin Indiedays Inspiration -päivien aikaan Helsinkiin niin tulisin samalla reissulla hänen vastaanotolleen Suomen Urheiluhierontakeskukseen Espooseen.OLYMPUS DIGITAL CAMERAHoidon ajan olin koko ajan selinmakuulla, jossa minun tuli liikutella kättäni ja päätäni Filipin ohjeiden mukaan.OLYMPUS DIGITAL CAMERARefleksiterapiassa fysioterapeutti pystyy vain silmiä seuraamalla kertomaan onko kehossa liikaa rasitusta. Tämän testaamiseen Filip neuvoi minua pelkillä silmilläni seuraamaan hänen kädessään olevan kynän liikerataa. Tällä testillä hän pystyy havaitsemaan jo ensimmäisellä kerralla onko potilaalla stressiä, vääriä ruokailutottumuksia tai muuta surua. Näitä ongelmia minulla ei ollut ja sehän on totta. Elämäni on nykyisellään kaikin puolin stressitöntä, syön terveeellisesti ja suurempia surujakaan ei onneksi ole kannettavana. OLYMPUS DIGITAL CAMERAMinun hoitamiseni keskittyikin olkapään ja kyynärpään kiputilojen hoitoon.OLYMPUS DIGITAL CAMERAHoito kesti noin 90 minuuttia ja voin sanoa, että aika kului kuin siivillä. Hoidossa oli mielestäni tosi mukavaa kun sai myös itse osallistua koko toimenpiteen ajan tekemällä käsillä ja päällä liikettä Filipin ohjeiden mukaan. Hoito oli miellyttävää, eikä kipua tarvinnut tuntea hoidon aikana. Mikä parasta; pitkään minua vaivannut kyynärpään kipukohta lähti lähes kokonaan tämän hoidon aikana! Olkapäässä on vielä jonkinlaista kiputilaa, mutta sekin mielestäni lieveni hoidon jälkeen. Vaivani johtuvat jatkuvasta vääränlaisesta asennosta, kun niska kumarassa näppäilen sohvalla läppäriäni ja puhelintani :(

Filip kertoi, että usein selvien kiputilojen poistaminen on vaatinut 2  – 3 käyntiä. Tarkoitukseni onkin heti seuraavan Helsinki-reissun yhteyteen varata vielä kaksi tunnin aikaa hänelle, sillä niin vakuuttunut olen hoidon tehosta.

Laitan tähän vielä lainausmerkkeihin Filipin kertomana mitä minulle hoidossa tehtiin:

”Refleksiterapiassa keskitytään siihen, että aivoista lähtevät viestit pääsisivät kulkemaan mahdollisimman esteettömästi lihaksiin. Sinun tapauksessa määränpää oli oikean kyynärpään vaikuttaviin lihaksiin. Jotta me sinne asti päästään, meidän on pakko keskittyä myös niihin lihaksiin jotka ovat lähempänä aivoja kuin kyynärpään seudun lihakset. Mikäli niskassa, hartiassa, rinnassa ja kyynärpään yläpuolella sijaitsevissa lihaksissa esiintyy virhetoimintaa, viestit eivät pääse kulkemaan määränpäähän – ranteen koukistajiin. 

Tänä päivänä löydämme usein syy niska-hartia ja rinta seudulla. 
Sinun tapauksessa lihakset jotka vievät olkaniveltä sisäkiertoon olivat lyhentyneet. Hartia seudulla lihakset olivat olleet pitkään ylivenyneessä tilassa, toisin sanoen rasituksen alla jatkuvasti. Tämä kombinaatio on saanut aikaan vääränlaista signalointia ja ajan mukana tuonut lihakset epävirallisesti sanoen ”koomaan” = lihakset olivat jäykät mutta eivät aristaneet vahvasti niitä painellessa.
Tehtyämme töitä näiden lihasryhmien kanssa, aloittaen silmien aktivoinnilla, pään ojentamisella, tilttauksella ja kierrolla, pääsimme loppujen lopuksi kyynärpään seudulle. 
Kun alettiin keskittymään kipu alueelle, halusimme tehdä töitä lihaksien kanssa jotka olivat yliaktiiviset, toisin sanoen ne olivat jääneet aktivointi tilaan liika-rasituksesta johtuen, mikä myös näkyi kipuna niitä koskettaessa. Lihaksen toimintaan kuuluu rentoutus. Ranteessa aloitimme ensin aktivoimaan toimintaa sivusuunnassa. Mikäli tämä ei toimi, ei tule koukistus ja ojennus toimia ikinä kunnolla. Tämän jälkeen olimme valmiita aloittamaan tekemään työtä niiden lihaksien kanssa jotka olivat syy kyynärpään kiputilaan. 
Muista, että aina vastaus ei ole venyttely, vaan joskus meidän pitää kuunnella lihasta, tunnustella mihin se jännittyy, ja annetaan lihas aktivoida mahdollisimman puhtaasti jotta se pystyy ottaa henkeä ja antaa periksi – rentoutua. Kun me näin pitkälle päästiin, saimme samalla puristus ja paine pois kyynärpäästä, ja kipu katosi. 
Valitettavasti tämä voi helposti toistua ellemme keskity enemmän lihashuoltoon ja harjoitteluun. Jos on helppo tapaus, saamme usein kerralla kipu pysymään pitkään poissa, ja annan aina harjoitteluita jotka auttavat virhetoimintaan.”
Suurkiitos Filip Lunabballe tästä erittäin miellyttävästä uudenlaisen fysioterapian kokemuksesta. Haluan hyvän hoitokokemukseni perusteella lämpimästi suositella hänen tarjoamaansa refleksiterapiaa. Yhteystiedot ja ajanvarauksen hänen vastaanotolleen Espoon Suomenojalle voit tehdä täällä.

soile 17:09


TUNNISTEET:
Kommentit pois päältä artikkelissa Uudenlainen fysioterapia kokemus