12.05.2014

Mainostaminen blogissa

Olen saanut pari negatiivista kommenttia liittyen blogissani oleviin mainospostauksiin. Tiedän, että moni teistä pitää niitä ärsyttävinä, mutta valitettavasti tulen niihin jossakin määrin lähtemään mukaan jatkossakin. Joskus niitä tulee enemmän, joskus vähemmän. Tänä vuonna sain lyhyen ajan sisällä monta minua miellyttävää yhteistyötarjousta, joilla sain toteutettua kivoja uudistuksia kotonani. Kuitenkin koko tämän vuoden saldo on kaiken kaikkiaan kuusi yhteistyöyritystä, joka on mielestäni aika kohtuullinen määrä viiden kuukauden aikana.  Lisäksi Hemtexin, Hobby Hallin, K-raudan ja Homenordin tuotteiden myötä on myös uusia kodin sisustuskuvia! Eikä näitä sisustuskuvia olisi syntynyt ilman yhteistyökumppaneita ;)

Otan vastaan vain sellaisia yhteistyötarjouksia, jotka liittyvät sisustamiseen tai yleensä tuotteisiin, joista myös itse pidän. Samalla tavallahan minä olen aina postaillut; kerron mistä ostan tuotteita ja asettelen niitä kotiini, kuvaan ne ja kerron niistä. Miksi ne sitten ärsyttää kun olenkin saanut jotain ilmaiseksi blogin kautta ja mainitsen yrityksen siinä valossa? Blogitekstien työstäminen ja kuvien ottaminen on usein monien tuntien puuhaa ja kieltämättä on kiva saada joltain suunnalta myös pientä korvausta ”työlleen”. Samalla saan taloudellisesti mahdollisuuden tehdä niitä kodin muutoksia, jotka lukijoita on yleensä eniten näyttänyt kiinnostavan. Mutta näyttää kuitenkin siltä, että postaus alkaa ärsyttämään, kun bloggaaja saa jotain ilmaiseksi eikä olekaan itse sitä hankkinut:(

Mainospostausten vuoksi ei kuitenkaan jää mikään muu mahdollinen aihe postaamatta, vaan edelleen tulen raportoimaan kaikki mahdolliset remontït, edulliset sisustushankinnat, pihajutut, kokkailut ym. ym. kunhan niitä vain ilmaantuu. Toisinaan niistä riittää juttua enemmän, toisinaan taas jotain muuta on enemmän….tällainen tämä blogini on…koettakaa kestää tai jos ette kestä, niin kiitän nöyrästi siitä ajasta minkä viihdyitte blogini parissa:)

Toivonkin teiltä ymmärrystä ja suvaitsevuutta kaikkiin blogini aihevalintoihin, olipa ne sitten kiinnostavia tai ei. Emmekö voisi lukea blogejakin niinkuin luemme aikakausilehtiä eli monipuolisina myös mainoksia sisältävinä julkaisuina, vaikka joka juttu ei niin kiinnostava olisikaan ;) Blogit ovat kuitenkin aikakausilehdistä poiketen meille lukijoille täysin ILMAISTA viihdettä! Kaikesta ärsyttävyydestään huolimatta yhteistyöpostauksistahan hyötyy usein lukijatkin kivojen arvontapalkintojen muodossa:)