15.01.2011

Hotelli Koala Cran Canaria Maspalomas

Kuten olen kertonutkin meidän hotellihuoneemme sijainti oli aivan täydellinen.
Niinkuin alla olevasta Hotelli Koalan aluekartasta näette huoneita on tosi paljon. 
Kartassa on myös merkitty x:llä SUPERMARKET eli kauppa, josta haimme aamupalatarvikkeita ja juotavaa ja muutakin pientä purtavaa. Vihanneksia ja hedelmiä siellä ei jostain syystä ollut.
Karttaan olen myös merkinnyt meidän perheen huoneet ja huoneiden numerot.
Huoneisiin kuljettiin tuolta toiselta puolelta ja parvekkeemme avautuivat tuonne allasalueelle.
Parvekkeillemme paistoi aurinko koko päivän.
Koko hotellialue oli aidattu ja hotelliin pääsi muiltakin sivuilta olevista porteista, jotka olivat käytettävissä avainkortilla klo 7.30 – 21.30. 
Yöllä niistä ei siis päässyt ja huoneisiin oli kierrettävä Vastaanoton kautta. 
Kuvassa olevan portin takana on sisäänkäynnit meidän huoneisiin ja tämä portista kulku lyhensi huomattavasti matkaa kun lähti kävelemään kohti Holiday Worldia tai Inglesiä.
Huoneet Hotelli Koalassa olivat minusta tosi siistit. Siivooja kävi viitenä päivänä viikossa ja vaihtoi jopa lakanatkin yhden kerran. Meillä kaikilla oli siis kaksio. Hotellissa on myös yksiöitä.
Sisääntullessa ensimmäisenä näkyi olohuone ja keittiö, joka löytyi noiden kaapinovien takaa.
Kuva parvekkeen ovelta eteiseen päin.
Olohuone ja verhon takana….
..on parveke. Oli niin visusti verholla peitetty, että ensin peljästyin parvekkeen puuttuvan kokonaan!
Makuuhuonekin oli reilun kokoinen ja vuoteet tosi leveät! Peitot oli vähän nukkavierun oloisia fleece-peittoja, joissa oli vain yksinkertainen lakana…siis ei pussilakanaa.
Myös Wc oli tilava ja raikkaan valkoinen….pienin punaisin boordisomistein.
Hotellissa oli myös yksi sauna, jonka pojat innostuivat yhtenä päivänä vuokraamaan. Ensin hinta oli 6 euroa per henkilö, mutta kun esikoiseni meni avainta hakemaan niin hinta olikin vain 6 euroa/tunti.
Saunassa oli ihan hyvät löylyt, mutta suihkua siellä ei ollut ollenkaan!
Käytiin sitten löylyssä ja kipaistiin jokainen huoneisiimme suihkuun ;)

Vain yksi hotellin altaista oli lämmitetty ja siinä olikin lysti polskia. 
Tähän aikaan vuodesta kun yöt ovat viileitä oli vieressä oleva toinen allas tosi vähäisessä käytössä.
Onneksi tuo ainoa lämmitetty allas oli tässä meidän huoneiden vieressä olevalla allasalueellamme :)
Siinäpä se oli matkakertomuksemme ja jos jollain samoille suunnille menevällä on jotain kysyttävää, niin lähestykää rohkeasti joko tänne kommentoimalla tai sähköpostiin, niin vastailen parhaani mukaan.