04.09.2016

Kynttilähulluus

Olen aina ollut aikamoinen kynttilähullu. Suurin osa somisteistani on nimenomaan kynttilänjalkoja ja tuikkukippoja. Muutama vuosi sitten sisustus oli sellainen ”runsaampi”, joten niistä kynttiläsomisteista useimmat olivat myös esillä. Nykyään kuitenkin ehkä vähän maltillisemmaksi on mennyt tuo somisteiden levittely :)

Kynttilähulluus kuitenkin on ja pysyy :D  Varsinkin kaikki tuoksykynttiläkipot ovat tänä päivänä minun suuria suosikkejani. Viimeisin hankinta on Haaparannan Rustasta. Kerrassaan ihana kynttiläkippolöytö!OLYMPUS DIGITAL CAMERAKynttiläkipossa on nimittäin tuollainen upea tupsullinen lasikupu.OLYMPUS DIGITAL CAMERAKupu on jo somiste pelkästäänkin ja on kiva kun sen voi laittaa puoliksi palaneen kynttilän päälle, jolloin joskus vähän rumaksikin palanut kynttilä jää kivasti piiloon kauniin lasikuvun alle.OLYMPUS DIGITAL CAMERAKynttiläkippoja oli kahta eri väriä ja tuoksua. Hopeanvärisessä on ihanan raikas ”cotton”-tuoksu.OLYMPUS DIGITAL CAMERAToinen valikoimassa oleva sävy oli kulta ja se tuoksuu vaniljalle. Vein kuvassa näkyvän kullanvärisen kynttilän torniolaisen ihanan La Perle -liikkeen aina niin iloiselle ja ystävälliselle kauppiaalle lahjaksi, kun liike vietti 1-vuotisjuhlaansa eilen. Otin kuvan siitä kännyllä, joten siksi vähän sumea laatu. Pitää kyllä käydä itsellekin vielä hakemassa tuo kullansävyinen. Niin kauniita ne ovat ja edullisia; vain 79 kruunua eli reilu 8 euroa.IMG_3374Edellinen kynttilähulluus iski meidän paikallisessa ruokakaupassa Lohipadossa. Siellä oli tullut valikoimaan upeita mustia tuoksukynttilöitä tammisella puukannella. Näitä oli useampiakin tuoksuja. Ostin omenaa ja mustikkaa.OLYMPUS DIGITAL CAMERANäissäkin tuo kansi ihastutti, kun jälleen voi sen puoliksi palaneen kynttilän piilottaa sitten väliaikoina kannen alle. Nämä kynttilät maksoivat vajaan 7 euroa.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOnko siellä ruudun takana kynttilähulluja? :D

Ps. Vielä pari päivää aikaa osallistua upean Nespresso Latissima Touch -kahvikoneen arvontaan. Käy osallistumassa kertomalla oma huonon aamun kokemuksesi edelliseen juttuuni eli täällä, niin olet mukana arvonnassa.