17.05.2016

Taidekutsut + arvonta

Olen kertonut teille hankkimastani grafiikkataiteesta ja nyt taulujen tekijä; Susanna Karvonen on alkanut esittelemään ja myymään teoksiaan Taidekutsujen tapaan. Niinpä pidin meillä tällaisen kivan tapahtuman, jossa ystävänikin pääsivät tutustumaan Susannan upeisiin tauluihin ja kortteihin.

Susannalla oli mukana useita valmiiksi kehystettyjä tauluja, joita ripustimme meidän kodin seinille.OLYMPUS DIGITAL CAMERATaulujen aiheina on mm. eläimiä….OLYMPUS DIGITAL CAMERA….ihmisiä, hedelmiä ym. ym.OLYMPUS DIGITAL CAMERAJoulahjaksi lapsilta sain kuvassakin näkyvän sulkataulun. Minulla se on vähän suuremmissa kehyksissä ja pidän siitä tosi paljon.OLYMPUS DIGITAL CAMERASusanna tekee myös öljyvärimaalauksia ja niistä hänellä oli mukana kukka-aiheinen taulu.OLYMPUS DIGITAL CAMERASain kutsuilla emännänlahjana valita yhden taulun ja valitsin ison ”sarvipää”-taulun. Sen seuraksi ostin vielä pari taulua, jolloin sain meidän keittiönseinälle uuden taulusarjan. Julistetaulut saivat väistyä aidon taiteen tieltä.OLYMPUS DIGITAL CAMERATauluja sai ostaa myös ilman kehyksiä. Niissä oli valmiina paspikset, jotka ovat standarikokoisia eli niihin voi hankkia sisustukseen sopivat kehykset ihan tavaratalojen valikoimista.

Susanna lahjoitti kuvassa näkyvät kaksi taulua lukija-arvontaa varten. Taulujen koko on 24×30. Arvon yhden voittajan, joka saa molemmat taulut. Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän postaukseen jotain. Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 22.5. klo 21.00 asti. OLYMPUS DIGITAL CAMERAMikäli sinäkin haluaisit hankkia Susannan teoksia (hyvä lahjaidea kevään valmistuville) tai  pitää tällaiset taidekutsut kotonasi, niin ota yhteyttä Susannaan vaikka hänen FB-sivujen kautta.  Susanna asuu Oulun alueella, joten varsinkin siellä lähellä asuville lukijoille Susanna tulee mielellään esittelemään teoksiaan tällaisten kivojen kutsujen muodossa. Susannan teoksia voit katsella myös hänen instagram-tililtään: https://www.instagram.com/susannakarvonenart/


115 Responses to “Taidekutsut + arvonta”

  1. Avatar Elina sanoo:

    Ihania tauluja! Mielelläni laittaisin oman kodin seinille, mukana siis arvonnassa! :)

  2. Avatar satu sanoo:

    Onpa ihania tauluja! :) Muutimme jokin aika sitten ja tuollaset sopisivat kyllä hyvin sisustukseen :)

  3. Avatar Mallu sanoo:

    Todella kauniit taulut! Mieluusti ottaisin seinälleni.

  4. Avatar Anna sanoo:

    Oi mitä upeita tauluja! Sopisi hyvin uuden kodin vielä tyhjille seinille :) Ehdottomasti mukana arvonnassa!

  5. Avatar Pia sanoo:

    Kauniita tauluja,mukana arvonnassa!

  6. Avatar Sirkku sanoo:

    Voi ihania ja suloisia tauluja ja kyllä heti löytyisi olohuoneen seinältä paikka nille.

  7. Avatar Mirka sanoo:

    Ihania tauluja :) mukana arvonnassa

  8. Avatar Renja sanoo:

    Tulisi kyllä tarpeeseen kun uudessa asunnossa ei ole vielä ainuttakaan taulua! Erityisesti tuommoinen itse tehty taide hivelee näköhermoja :) itsekin kun olen ns taiteilija, mutta minulla ei ole ollut aikaa tehdä uuteen asuntoon mitään, kun aika on mennyt hoitaissa kuukausi sitten syntynyttä esikoista :D nuo olisi aivan ihanat <3

  9. Avatar päivi sanoo:

    Kauniita tauluja! Kävisi meille oikein hyvin, ´kun tuo mustavalkoisuus on vaan pikku hiljaa lisääntynyt.
    Mukana arvonnassa.
    -päivi-

  10. Avatar sinikka hopeavuori sanoo:

    Näyttävät niin omiltani :)

  11. Avatar Jani sanoo:

    Onpa upeat taulut. Mukana arvonnassa :)

  12. Avatar ilona sanoo:

    Kauniita tauluja ja varsinkin tuo sarvipää on mieleen :)

  13. Avatar sikkuralla sanoo:

    Ihania tauluja, etenkin nuo peurat!

  14. Avatar Tuija sanoo:

    Ihana idea – taidekutsut. Harvoin (siis ei koskaan) tulee lähdettyä mistään etsimään varsinaista taidetta kotiin. Kelpuuttaisin lähes minkä vaan meillekin eli ehdottomasti mukana arvonnassa :)

  15. Avatar Suzie sanoo:

    Onpa upeat taulut, sopisivat loistavasti suht graafiseen sisustukseemme, mukana arvonnassa siis!:)

  16. Avatar Katri Karvonen sanoo:

    Hienoja tauluja Mukana arvonnassa

  17. Avatar Arja sanoo:

    Varsinkin peura-aiheet ja grafiikka yleensä on aina miellyttänyt. Mukana!

  18. No tähän täytyy kyllä osallistua :) En pane pahakseni jos saisin lisääkin Susannan taidetta.

  19. Avatar iituliina sanoo:

    Ihan mielettömän hieno toi sarvipää! Muutkin kyllä tosi nättejä ja sisustukseen sopivia, vau!

  20. Avatar Mira sanoo:

    Osallistun arvontaan! Kutsuilla tulikin käytyä ja taidetta tuli hankittua. Hyvä koti löytyy siis täältä

  21. Avatar Marja P sanoo:

    Mukana

  22. Avatar Sirkka-Liisa Lauri sanoo:

    Hienoja grafiikkatauluja,mukana arvonnassa

  23. Avatar Jaana sanoo:

    Upeita! Mukana arvonnassa!

  24. Avatar Mervi sanoo:

    Osallistun arvontaan, taulut olivat hienoja.

  25. Avatar Hanna sanoo:

    No nyt on hyvä arvonta!

  26. Avatar Päivikki sanoo:

    Upeita tauluja. Hienoa kun joku on noin taiteellinen. Olisipa ihanaa saada taulut omalle seinälle.

  27. Avatar TinttiR sanoo:

    Oi miten kauniita! Mukana arvonnassa :)

  28. Avatar Mirka sanoo:

    Tosi kivoja! Mielelläni mukana arvonnassa

  29. Avatar Riitta sanoo:

    Hienoja. Mukana arvonnassa.

  30. Avatar Taina Paulin sanoo:

    Todella kauniita =D

  31. Avatar Riitta sanoo:

    Osallistun arvontaan. Kivoja tauluja.

  32. Avatar Mervi sanoo:

    Olisipa ihanat taulut, meillä odottaisi sopivasti 2 tyhjää mustaa kehystä :)

  33. Avatar Anu sanoo:

    Tuolla Idis & Interiööri-blogissa jo näitä ihastelinkin, nämä ovat kyllä kauniita! Olispa kiva käydä välillä tällaisilla taide-kutsuilla, tosi ihana idea! Monta kivaa noissa olisi ihan oman kodinkin seinälle ripustettaviksi, joten mukana kivassa arvonnassa ehdottomasti!

  34. Avatar Anne sanoo:

    Kauniita tauluja :) Mukana siis arvonnassa!

  35. Avatar Anne sanoo:

    Upeita tauluja, mukana arvonnassa.

  36. Avatar Pirkko sanoo:

    Ihania tauluja, osallistun arvontaan!

  37. Avatar Tiina Valtonen sanoo:

    Taulut ovat herkkiä ja omalle mielikuvitukselle tilaa antavia. Sopivat kotiin.

  38. Avatar Kipsuli sanoo:

    Makeita tauluja, mukaan arvontaan.

  39. Avatar Ulla sanoo:

    Meillä ei ole julistetauluja, vaan pelkkiä oikeita. Osa jopa arvokkaitakin.
    Nämä pienet söpöläiset sopivat vallan mainiosti joukkoon eli arvonnassa mukana.

  40. Avatar Erja sanoo:

    Aivan ihania, sopisivat niin uudehkon kodin seinälle :)

  41. Avatar Liisukka sanoo:

    Ihania tauluja – mukana arvonnassa.

  42. Avatar marru sanoo:

    No ananastaulut oli ihanat ja tuon sydämen voisin laittaa lapsenlapsen kuvan viereen. Eli mukana arvonnassa.

  43. Avatar Johanna sanoo:

    Kauniita ovat, sopisivat meillekin. Mukana arvonnassa.

  44. Avatar Hanna sanoo:

    Ihania!

  45. Avatar Laura sanoo:

    Kauniita tauluja, jotka sopisivat meidnkin kotiin! Mukana arvonnassa siis!

  46. Avatar Marra sanoo:

    Kiitos upeasta arvonnasta! Todella kauniita tauluja, olette onnekkaita Oulun seudulla tällaisesta kotikutsumahdollisuudesta:)

  47. Avatar Pippanen sanoo:

    Hieno idea! Olen mukana arvonnassa.

  48. Avatar Sandra sanoo:

    Mukana! En ole aiemmin kuullutkaan tälläisista kutsuista. Olisi mukava osallistua tai järjestää itse. :)

  49. Avatar MARJA-LIISA sanoo:

    Kauniita! Ja meillähän juhlitaan synttäreitä juuri 22.5. :)

  50. Avatar Seijahannele sanoo:

    Taulut näyttävät jotenkin yllättävän raikkailta, olen siis innolla mukana arvonnassa :)

  51. Avatar Aila sanoo:

    Ihana taulu sopisi työhuoneen seinälle.

  52. Avatar Eleela sanoo:

    Vau, onpa kauniita grafiikoita! Taidekutsut ovatkin ihan uusi juttu minulle, mutta ideana loistava!

  53. Avatar Mimmss sanoo:

    Onpa kivoja, mukana ollaan.

  54. Avatar Matkatar sanoo:

    Kauniit taulut, joten mukana arvonnassa!

  55. Avatar anneli sanoo:

    Nämä ovat kauniita ja tykkään kovasti tällaisista tauluista.

  56. Avatar marita sanoo:

    Ompa kauniita . Grafiikka on minun makuun . Toivotaan että onni potkaisee : )

  57. Avatar johanna sanoo:

    olen mukana arvonnassa , tauluja ei ole ikinä liikaa ja nämä ovat kyllä ihan mahtavia ! (:

  58. Avatar Eeva sanoo:

    Ihania tauluja. Mukana arvonnassa ollaan :)

  59. Avatar Anne sanoo:

    Mukana ollaan :) Taulut menisivät lahjoiksi tärkeille ihmisille <3

  60. Avatar Hannele sanoo:

    Ihanaa grafiikkaa. Mukana arvonnassa ☺

  61. Avatar Aino sanoo:

    Meille. Kiitos. sopisi uuteen kotiin.

  62. Avatar Piitu sanoo:

    Mukana arvonnassa. Aivan mahtavia tauluja, ripustaisin mielelläni omalle seinälleni näitä.

  63. Avatar sirkkis sanoo:

    Grafiikka on minun yksi lemppari tekotapoja ja monta kivaa työtä oli kuvissa . Sinun valinnat ovat ihania ♥

  64. Avatar Sari sanoo:

    Onpa tyylikkäät taulut!! Täytyy tutustua Susannan töihin tarkemminkin, hienoja :)
    Mukaan arvontaan!

  65. Avatar Varpu sanoo:

    Hienoja töitä. Peukut pystyssä …

  66. Avatar Jenna Hoo sanoo:

    Mukaan arvontaan! Ihania tauluja :) Taidekutsut olikin minulle aivan uusi juttu – kuulosti kivalta!

  67. Avatar Marjo sanoo:

    Tosi kauniita!

  68. Avatar hippu sanoo:

    Taidekutsut on hieno idea! Olen mukana arvonnassa

  69. Avatar Salme sanoo:

    Mukana arvonnassa; Sarvipää kyllä passaisi meille oikein mainiosti!

  70. Avatar LoMa sanoo:

    Upeita! Mukana arvonnassa.

  71. Avatar Anuli sanoo:

    Hienoja! Mukana ollaan :)

  72. Avatar Sanna Koskinen sanoo:

    Ihania tauluja,ehdottomasti mukana arvonnassa.

  73. Avatar pinni sanoo:

    Kaunista taidetta. Mielelläni katselisin omallakin seinällä.

  74. Avatar Heli sanoo:

    Ihania tauluja, sopisi kodimme seinälle. Mukana arvonnassa =)

  75. Avatar Heli sanoo:

    Hienoja tauluja. Mielellään voittaisin.:)

  76. Avatar klaara sanoo:

    Kaunista grafiikkaa!

  77. Avatar Tellervo sanoo:

    Mukana arvonnassa.

  78. Avatar Sarppasa sanoo:

    Todella kauniita! Himmeli-taulu on kuin luotu olohuoneeseemme

  79. Avatar Riitta sanoo:

    Ihania ! Ihan pakko osallistua ja todella toivon että tärppäisi arvonnassa : )

  80. Avatar Tuula Partanen sanoo:

    Meillekin passaisi! Tykkään!

  81. Avatar Tiina sanoo:

    Suosisikohan onni niin, että taulut tulisivat meidän seinälle? Ei kun jännittämään…! Meillä ei vielä oikeaa taidetta olekkaan;)

  82. Avatar Santtu sanoo:

    Niin ihania tauluja <3

  83. Avatar Kati sanoo:

    Upeita tauluja! Itselläni ei vielä aitoa taiteilijan tekemää taulua olekaan. Olen tähän mennessä ostanut julisteita. Taidekutsut ovatkin hyvä idea tuoda taide vähän lähemmäksi koteja. Tuo sarvipää oli aivan nappivalinta!

  84. Avatar Sinikka sanoo:

    Hienoja tauluja kyllä! Sopisi minun sisustukseen oikein hyvin.

  85. Avatar Anaska sanoo:

    Hienoa taidetta kyllä, tykkään! Ja kiva uus idea pitää taidekutsuja.

  86. Avatar Eija sanoo:

    Ihania tauluja, sopisi hyvin meidän kotiinkin

  87. Avatar Hanne sanoo:

    Kauniita, jopa herkkiä taideteoksia.

  88. Avatar Tea sanoo:

    Todella nättei taului :) mukana arvonnassa tietenkin!

  89. Avatar Marjatta sanoo:

    Aivan ihania tauluja, mukana arvonnassa.

  90. Avatar Maitoviiksi sanoo:

    Ihana idea, että voi pitää taidekutsut! Olen yrittänyt löytää kotiimme sopivia grafiikkatöitä ja kutsuilla pääsisi rauhassa tutkimaan ja maistelemaan vaihtoehtoja. Niin mukana arvonnassa!

  91. Avatar Tjja sanoo:

    Ihania, ehdottomasti haluaisin nuo meidän seiniä koristamaan :)

  92. Avatar Satu sanoo:

    Upeita!!

  93. Niin harvoin itseä kiittää asioista. Mä kuitenkin oon opetellut sitä viimeisen vuoden aikana. Tein kovan duunin tänä keväänä: koulun ja työn yhteensovittamisessa, pääsykokeissa, harrastuksissa. Tää ois mulle itelleni lahja ja kiitos kovasta duunista! Aina kun näkisin nää muistaisin, et oon kyllä aika tehotäti ja myös pienemmälläkin työllä. En vain suorituksia mitattaessa. MÄ RIITÄN.

  94. Avatar Minttu sanoo:

    Minunkin kotiin mahtuisi tauluja seiniin :)

  95. Avatar Anu sanoo:

    Todella upeita töitä! Kyllä kelepais meillekkin :)

  96. Avatar Miia sanoo:

    Aivan ihania tauluja! Seinällä olisi vielä tilaa ;)

  97. Avatar Sanna sanoo:

    Tosi kauniita taideteoksia. Mukana arvonnassa. Nyt vain peukut pystyyn että onni osuis kohdalle.

  98. Avatar Jaana sanoo:

    Ihania tauluja, sopivat monenlaiseen sisustukseen.

  99. Avatar Riitta sanoo:

    Sopii meille. Mukana.

  100. Avatar Maiju sanoo:

    Hienoa työtä, arvostan!:)

  101. Avatar Justiina sanoo:

    Mielelläni mukana noin kivojen taulujen arvonnassa.

  102. Avatar johanna sanoo:

    Hienoja taulujs. Mukana arvonnassa.

  103. Avatar Mia sanoo:

    Mukana arvonnassa. Olisi mukava voittaa juuri hankittuun ensimmäiseen omaan kotiin taidetta seinälle.

  104. Avatar Terhi sanoo:

    Ihania tauluja. Mukaan arvontaan.

  105. Avatar Tuula sanoo:

    Yksinkertsisuus motiiveissa ja mustavalkoisuus puhutteelee! Mahtavia!

  106. Avatar Kirsi sanoo:

    Peurat, ihan täydelliset yhdessä mökille ❤️

  107. Avatar Emily sanoo:

    Aivan ihania tauluja! Sopisi meidän sisustustukseen. Mukana arvonnassa ☺

  108. Avatar Ievuska sanoo:

    Ihaniahan nuo ovat, siis mukana arvonnassa minäkin :)

  109. Avatar ookoo sanoo:

    Tyylikkäitä tauluja. Mukana arvonnassa!

  110. Avatar Rouva R sanoo:

    Mieluusti mukana arvonnassa. Sopisivat hyvin uuden kodin seinälle. Kukkasohva on saanut väistyä selkeämpien linjojen tieltä.

  111. Avatar Tiia sanoo:

    Ihanat taulut, mukana arvonnassa!

  112. Avatar Katja sanoo:

    Ihanat taulut <3 Osallistun arvontaan :)

  113. Avatar Auli sanoo:

    Hieno blogi, johon aina palaa innostunein mielin mitä uutta. Taulut sopisi meidän sisustukseen hyvin tai valmistuville nuorille, joiden juhliin on tullut kutsuja :)

  114. Avatar Erja sanoo:

    Ihania tauluja, joten mukana arvonnassa

  115. Avatar Noora sanoo:

    Nyt oli pakko osallistua :)